Aino Kallaksesta kertova kamariooppera Savonlinnaan
Savonlinna,
13. 10.
(STT)
Savonlinnan teatterissa saa ensi-iltansa kirjailija Aino Kallaksesta kertova kamariooppera Nainen kuin jäätynyt samppanja.Ilkka Kuusisto on säveltänyt teoksen mezzosopraanolle, kolmelle soittajalle ja miestanssijalle. Oopperan ohjaa Vesa Tapio Valo. Kertomuksen intiimiys välittyy musiikissa, jonka romantisoiva tyyli palautuu 1900-luvun alun ilmapiiriin; sitä tehostaa pianotrio, tuon ajan suosittu salonkikokoonpano.Kallaksen syntymästä tuli elokuussa kuluneeksi 130 vuotta. Teoksen lähtökohtana on Aino Piirolan Kallaksen päiväkirjojen pohjalta dramatisoima monologinäytelmä. Kallas ei kaihtanut kirjoittaa kipeistäkään ja paheksuntaa herättävistä aiheista, koti-ikävästään, avioliitostaan Oskar Kallaksen kanssa tai rakkaudestaan runoilija Eino Leinoon.Kallaksen 1950-luvulla julkaisemat päiväkirjat aiheuttivat aikanaan mediakohua, sillä niistä paljastui monenlaisia modernin naisen tunteita, rooliristiriitoja ja salarakkautta.Kamarioopperan ensi-ilta on 26. lokakuuta.