Helsinki,
7. 10.
(STT)
Useampi kuin joka kuudes kunta harkitsee verojen nostoa ensi vuodelle. Ylen uutisten tekemän kuntakyselyn mukaan valtaosa kunnista kuitenkin aikoo pitää verotuksen ennallaan. Suurinta korotusta suunnittelee Taipalsaari, joka aikoo nostaa veroprosentin 1,25 prosenttiyksiköllä 19,25 prosenttiin.Kuntien mukaan talousnäkymien heikkeneminen näkyy peruspalveluissa. Näin arvellaan joka kolmannessa kunnassa. Toisaalta kolmasosa kunnista arvelee, ettei taloustilanne vaikuta peruspalvelujen järjestämiseen.Myös investointien arvellaan useissa kunnissa vähenevän. Lähes 40 prosenttia kunnista suunnitteli investointien lykkäämistä. Eniten aiotaan tinkiä uusien asuinalueiden kunnallistekniikan rakentamisesta ja rakennusten peruskorjaamisesta.Ylen uutiset lähetti kyselyn lokakuun alussa kaikkiin Manner-Suomen kuntiin. Kyselyyn vastasi 189 kuntaa, 57 prosenttia kunnista.