Arto Kivimäki: Aikojen alusta. Osa 1 sarjasta Antiikin taruja. Teos 2008.

”Jumalat saapuivatkin heti. Jokainen istui omalla paikallaan. Korkeimmalla istui tuimana itse Zeus ja nojasi norsunluiseen valtikkaansa. Hänen suunsa oli vihainen viiva. Kiukuissaan hän ravisti muutaman kerran päätään, ja hänen hiustensa heiluessa maa, meri ja tähdet vavahtelivat.

Lopulta hän alkoi puhua:

- Näin huolissani en ollut edes silloin, kun gigantit valmistelivat taivaan valloitusta. Sillä vaikka vihollinen olikin hurja, se hyökkäsi yhtenä joukkona yhdestä suunnasta. Mutta nyt on tuhottava kaikki ihmiset koko maanpiiristä. Sen vannon kautta joka joen, joka lipuu manalaan.” (Kirjan luvusta Vedenpaisumus)

Teoksen tarkoituksena on avata antiikin jumaltarusto ja myytit nykyihmiselle helposti lähestyttävässä muodossa. Tässä onkin onnistuttu hienosti ja Kivimäen teos nousee ensimmäiseksi vakavasti otettavaksi yritykseksi popularisoida antiikin tarustoja vaativalle nykylukijalle. Kirjasarjan eräs tavoite onkin tuoda ”koko perheen” ulottuville ne antiikin myytit ja salaperäiset hahmot, joita niin usein siteerataan mitä erilaisimmissa elämäntilanteissa.

Kivimäen erityisansiona on ymmärrettävä juonenjuoksutus: hän kertoo antiikin tarinat niin helposti ja mukaansatempaavasti, että ikään kuin huomaamatta aikaisemmin niin juhlavilta kalskahtavat tarut Pandoran lippaasta, vedenpaisumuksesta ja Zeuksen oikuttelusta tulee ahmaistua melkein yhdeltä istumalta. Jumaltarut ovat yllättävän inhimillisiä ja helppotajuisia. Monet aiemmin niin juhlavalta kuulostavat sankarihahmot saavat ymmärrettävän hahmon ja tulevat eläviksi.

Hetken ehdin jo säikähtää, eikö Kivimäki kunnioita alkuperäislähteitä lainkaan. Niistä ei nimittäin näkynyt jälkeäkään sisällysluettelossa eikä alkusanoissa. Mutta lopun ”jälkisanat” teki onneksi selkoa lähdekirjallisuudesta pääpiirteissään. Tämä onkin todennäköisesti monen lukijan mielestä teoksen mielenkiintoisinta antia: päästä käsiksi siihen todellisuuteen ja maailmankuvaan, joka jopa 2700 vuotta sitten eläneillä ihmisillä oli vallitsevana. Ilman viimeistä päälukua kirja olisikin jäänyt torsoksi. Johdannon hitsaaminen yhteen jälkisanojen kanssa olisi myös ollut perusteltua kirjan alussa eräänlaisena ohjaavana tietoiskuna.

Aikojen alussa -teokselle ja koko alkavalle kolmiosaiselle kirjasarjalle voi vain toivottaa pitkää ikää antiikin kulttuurin popularisointiprojektina. Länsimaisen kulttuurin ideologisia juuria luotaava teos on kirjaidealtaan yksinkertainen ja toteutustavaltaan laajoja kansankerroksia kosiskeleva. Se sopiikin hyvin vaikkapa historian tai uskonnon kouluopetuksen oheislukemistoksi. Eikä tämä ole maksettu mainos.