Kaupunkilaisia. Ohjaus Juho Kuosmanen. Käsikirjoitus Khadar Ahmed. Kuvaus J-P Passi. Apulaisohjaaja Jussi Rantamäki. Pääosissa Omar Abdi, Jarkko Lahti, Wali Hashi, Hibo Sardhaheye, Mahamud Hussen. 29 min. Tuotanto Auli Mantila/Elokuvayhtiö Oy Aamu Ab, 2008. TV1 Kotikatsomo klo 21.

Kaveria ei jätetä. Teatterin ja elokuvan iskukykyinen kokkolalaismafia yhdistää voimansa Juho Kuosmasen ohjaamassa lyhytelokuvassa Kaupunkilaisia. Kuosmasen lisäksi filmiin antavat panoksensa Kokkolan kaupunginteatterissakin näytellyt Teatteri Iltatähden ja YTN:n kasvatti Jarkko Lahti toisena pääosan esittäjänä sekä sivurooleissa Elina Hietala ja Pauli Poranen.

Yhtä keskeistä Kaupunkilaisille ovat kuitenkin Khadar Ahmedin käsikirjoituksen maahanmuuttajanäkökulma ja vahvat somalinäyttelijät Omar Abdi ja Wali Hashi, jotka antavat Kokkolan ammattilaisille tasaisen vastuksen välittömällä karismallaan.

Vuoden kotimaisiin teatterielokuviin on petytty, mutta nyt natsaa lyhytelokuvan puolella. Kaupunkilaisia on Helsingin yön ja arkisen työn kuvaus. J-P Passin harkitusti liikkuva käsivarakamera kouraisee 16 millimetrin filmille sävykkään kaistaleen nykypäivää ja iltahämärää.

Kaupunkilaisten yhtenä ei niin itsestään selvänä saavutuksena voi pitää sen työnkuvausta, joka Kaurismäkeä lukuun ottamatta on valkoista aluetta uudemman suomifilmin kartalla. Työn merkitys heijastuu Kaupunkilaisissa elämän perusasiana yhtä olennaisesti kuin Risto Jarvan ja Rauni Mollbergin tuotannoissa. Musiikiksi elokuvaan riittävät tekemisen äänet.

Filmi vie katsojan vierailulle somalikotiin, jossa aika kuluu lasten, työn ja opiskelun yhteen sovitetussa arkimyllyssä ihan kuin meillä ”perussuomalaisillakin”. Käsikirjoittaja Khadar Ahmedin ja ohjaaja Juho Kuosmasen saumaton yhteistyö näkyy ja tuntuu filmin lämpimän karheassa suhtautumisessa maahanmuuttajiin ja stadiin saapuneen pikkukaupunkilaisen henkiseen orpouteen.

Hämmästyin, kun tarkistin käsikirjoittajaksi somalialaisen vasta tekijäluettelosta. Niin kolhon kokkolalaista ja ytimekkään ykspihlajalaista ovat Kaupunkilaisten puheet ja tahattomuudesta nouseva salaviisas huumori. Ja niin teeskentelemättömän rouheita sen ihmiset, joiden sympaattisuus nousee epätäydellisten ja epämiellyttävienkin piirteiden pinnan alta, kaikille yhteisestä ihmisarvosta. Siis siitä aidosta ihmisrakkaudesta.

Kaupunkilaisia ei ole turhan korrekti. Halventava n-sanakin päästetään ilmoille. Yasin (Omar Abdi) ei ole joka äidin ihannevävy. Ärsyyntyessään mies näyttää keskisormea ja käyttää lappuliisoista pahinta mahdollista haukkumasanaa (joka suomeksi tekstitettynä luultavasti kuulostaa pahemmalta kuin somaliksi, tai amerikaksi, josta se lienee lainattu). Ärsytettynä Yasin on aggressiivinen ja paukuttelee ikkunoita.

Nuhteeton ei ole Kokkolan poikakaan. Viekkaudella ja vääryydellä, suomalaiseen perusrehellisyyteen vedoten, Marko (Jarkko Lahti) lainaa Yasinin auton koeajoon, mutta käyttääkin sitä muuttoautona onnettomin seurauksin. Myöhemmin Marko sortuu epätoivoiseen varkausyritykseenkin.

Tekijät saavat puolen tunnin lyhäriin mahtumaan paljon tapahtumia. Nyt jotkut sivuhenkilöt, kuten Elina Hietalan tyttö, vilahtavat ohi turhankin nopeasti ja toiset Markon ratkaisut olisivat kaivanneet perusteellisempaa pohjustamista.

Aineksia olisi hyvin riittänyt tunninkin tarinaan. Päähenkilöiden kiinnostavuus kannattelisi pitemmänkin keston. Mutta hyvän elokuvan merkkinä rakenne sekä ilmaisevat yksityiskohdat vahvistuvat ja perustelevat tyylivalinnat useammilla katsomiskerroilla.

Hoikka ja komea, väkevää mutta rentoa läsnäoloa huokuva Omar Abdi väläyttää hitsaavia katseita, jotka vihjaavat Yasinin patoutuneista tunnoista vieraassa, oudonkielisessä ympäristössä. Lyhyenläntä Marko on otsaan liimautuvan, harventuvan kuontalonsa kanssa rautatieasemalle eksynyt polo, jonka pälyilevät vilkuilut käyvät yksiin merkityksiä epätoivoisesti etsivän, ylivuotavan puheen kanssa.

Täsmärooli Jarkko Lahdelle, joka tekee pienin elein eloisan muotokuvan. Lahti näyttää Markon alituisessa välivaiheessa, mahdollisuuksien kynnyksellä, mikä tekee tavallisesta kaverista kiehtovan myös haasteellisissa lähikuvissa.

Kun eritaustaiset päähenkilöt törmäävät huonojen ongelmanratkaisujen tuloksena yhteen, lentävät kipinät, nyrkit ja haukkumasanat pimeällä rakennustyömaalla. Tarinassa annetaan vahingon kiertää lähes tolstoilaisessa hengessä, mutta Kaupunkilaisissa ei päädytä Bressonin Rahan (1982) tai Louhimiehen Pahan maan (2005) kaltaisiin tragedioihin.

Marko ja Yasin tajuavat lopulta, että miehen on tehtävä, mitä miehen on tehtävä: sovittava riitansa. Ja katsoja tajuaa, miten hienosti käsikirjoittaja ja ohjaaja pienessä arkisessa tarinassaan rinnastavat kummatkin juurettomat kotoutujat. Loppukuva bussista ei ehkä vielä ole alkuna pitkälle ja kauniille ystävyydelle, mutta ainakin molemmat miehet jo mahtuvat samaan linja-autoon ja ovat matkalla samaan suuntaan sinivalkoisessa Suomessamme.

TV1:n Kotikatsomossa maanantaina nähtävä Kaupunkilaisia on palkittu Eastman Kodakin Hopeisella Leopardilla kansainvälisessä sarjassa Locarnon festivaaleilla. Ensi viikonloppuna Kuosmasen ohjaus kisaa Malmössä Nordisk Panoraman pohjoismaisilla elokuvajuhlilla.