KOKKOLA

Konsertti: Arto Satukangas, piano, Keski-Pohjanmaan konservatorion Isossa salissa 11.9. Domenico Scarlatti, Frederic Chopin, Einojuhani Rautavaara, Franz Liszt.

Pianotaiteilija Arto Satukangas mykisti yleisön torstai-iltana reilun kahden tunnin mittaisella konsertillaan.

Ensimmäisellä puoliajalla Satukangas läpivalaisi soolosonaatin historiaa, jättäen kuitenkin pois wieniläisklassisen osion konsertista. Scarlattin sonaatti D-duurissa oli hienovaraista, tarkasti artikuloitua. Kolmen sonaatin kimarasta, joista ensimmäinen ja viimeinen olivat duurissa, keskimmäinen, f-mollisonaatti oli herkullisin; kappale värjäsi konserttisalin lämpimän hopeiseksi ja jätti samettisten pianissimosävyjen myötä suloisen sielukkaan kaihon. Elämyksen myötä olisi toivonut, että keskimmäisen ja viimeisen Scarlattin välillä olisi ollut selkeämpi tauko. Sama ilmiö ilmeni myös myöhemmin, siirryttäessä barokista romantiikkaan.

Chopinin h-mollisonaatin alku olisi tulkinnalliselta kannalta voinut olla subjektiivisempi, ehkä jopa kontrastoidumpi. Intensiteetti kasvoi kuitenkin selkeästi Allegro maestoson kuluessa ja kyseisen osan loppupuolella oikean käden laulavat linjat vavahduttivat jo vivahteikkuudellaan. Makeilemattomalla romantiikalla oli vetoavat puolensa; Largo - osa oli koskettava kaikessa yksinkertaisuudessaan, hauraan kuultavassa kauneudessaan. Jos joku oli hitaan osion aikana kirvonnut liiaksi liikuttumaan, herätti Finale piristäen uhmakkailla, aksentoiduilla, riitaisesti kipunoivilla soinnuilla, rapisevilla, kimaltelevilla juoksutuksilla ja hienovaraisilla, yllätyksellisillä pianissimoilla.

Olemukseltaan taifuunimainen Rautavaaran teos tuntui varsin luontevalta jatkumolta Chopinille. Se rakentui melodisuuden ja sokkeloivan myrskyisän kuvioinnin keskinäiselle taistelulle. Toinen osa tuntui jo viittaavan herkempään tuulisäähän, kun tendenssi keskeytyi oikealla käsivarrella soitettaviin klusteri-iskuihin. Kiehtova kappalevalinta, joka ei taatusti jättänyt ketään kylmäksi.

Toinen puoliaika oli omistettu kokonaan Lisztille. Pianomusiikin ystävät tiesivät jo ennalta Lisztin luonteen ja osasivat odottaa ekstaattista kaaosta ja paikoittain jopa demonista ärjyntää, siinä määrin kuin vain Steinwaysta irtoaa. Ja siitähän irtosi.

Liszt oli kuuluisa muun tuotantonsa ohella onnistuneista orkesterisovituksistaan pianolle, ja niistä yhtenä esimerkkinä kuultiin Reminiscences de Don Juan, Don Juanin muistot, joka on varioiva sovitus Mozartin Don Juanin ja Zerlinan duetosta. Kappale toimi tyrmäävänä, mutta myös hyväluontoista hilpeyttä levittävänä tunnelmapalana edellisten järkäleitten rinnalla.

Encorena kuultiin Chopin, joka tyylikkäästi kannatteli hiljentyneen hiljaisuuden, kuin suuren musiikin, suuren rakkauden vielä viipyvät viimeiset sanat.