KOKKOLA

Wall-E. Ohjaus Andrew Stanton. Käsikirjoitus Stanton, Jim Reardon ja Pete Docter. 1 h 39 min. S. Tuotanto Disney/Pixar, 2008. Puhuttu suomeksi Bio Rex 1, Kokkola ja ruotsiksi City Red One, Pietarsaari.

Alussa oli suo, kuokka ja Jussi, mutta lopussa vain torakka. Kun ihminen onnistuu toimillaan tuhoamaan elintilansa, torakka vielä sinnittelee maapallon pinnalla. Disneyn ja Pixarin voittoisassa animaatiossa torakan seuraksi autiolle jäteplaneetalle on jäänyt sentään ahkeroimaan piskuinen romurobotti, nimeltänsä Wall-E.

Disneylle karttuneet piirroselokuvan tuotantotaidot ja Pixarin osaava digitalisointi kantavat kaunista hedelmää. Wall-E:tä katsoessa ei tahdo uskoa silmiään. Tehdäänkö Amerikoissa tosiaan näin hienoa ja kunnianhimoista koko perheen elokuvaa? Suuri budjetti kannattaa näköjään satsata kokonaan laatuun. Tinkimätön linja pitää sitoutumisessa filmin tekemisen alkuperäisiin ihanteisiin, korkealuokkaiseen visuaalisuuteen ja katsojan kunnioittamiseen. Wall-E antaa yleisön, lasten ja aikuisten, itsekin oivaltaa.

Vauhti ja vitsikkyys tai efektien ilotulitus eivät nyt ole pääosissa. Eikä tunteita liimata halvoiksi koristeiksi pintaan. Sentimentaalisuus vältetään hienovaraisella ja viitteellisellä kehittelyllä. Aikaa on myös viipyillä tärkeissä yksityiskohdissa.

Juonen keskiössä on vastakohtien yhteys ja vierauden voittava ystävyys. Vanha perinne ja uusi uljas maailma ovat törmäyskurssilla, jonka seurauksena herttaisen vinkeiden masiinoiden välille syttyy uskomaton ja koskettava romanssi.

Wall-E:n tarina on ikiaikainen. Oikeastaan yksi vanhimmista, sillä kulmikkaan ja pienikokoisen, vanhentuneen tekniikan jätteenkäsittelyrobotin lemmenkohde on Eeva, pyöristettyä designia edustava avaruusteknologian sondi. Kestävä kertomus sijoitetaan uusiin, kekseliäisiin kehyksiin ja osaksi suurempaa, maailmoja syleilevää ja polttavan ajankohtaista kokonaisuutta.

Pixarin digivelhot astuvat nyt aimo harppauksen Toy Storystä uudelle vuosituhannelle. Näkymät raunioituneelta Maa-planeetalta ovat ultrarealistisia: fantastisia, mutta melkein käsin kosketeltavan todellisia. Sävykkäissä ja syväterävissä otoksissa koneet ja robotit asuttavat konkreettisesti aistittavaa, uskottavaa maailmaa.

Tapahtuma-aika sijoittuu jonnekin tulevaisuuteen, satojen vuosien päähän siitä, kun maapallo on tuhottu. Planeettamme muututtua kaatopaikaksi ja sen pilvenpiirtäjämetropolien asuinkelvottomiksi, niiden väestö lensi avaruusasemille viettämään laatuaikaa. Ihmiskunnan jäljiltä jätteeksi tuomittua Maata siivoamaan jäivät vain Wall-E:n kaltaiset romurobotit, joiden työläänä urakkana on lajitella vuosisatojen kasaama roska jotenkuten hallittavaksi.

Avaruusasema Axiomilla jatkuu ihmiskunnan vanha meno. Äärettömyydessä kelluvan luksusjahdin ja kauppakeskuksen yhdistelmän mottona on OSTA, SYÖ JA PELAA. Laiskistuneista ja pulskistuneita matkustajista on tullut automaation seurauksena aloitekyvyttömiä nautiskelijoita.

Axiomin alkuperäisenä tieteellisenä tehtävänä oli tarkkailla, milloin robottien ahkerointi maassa tuottaa tulosta ja uusi merkki elinkelpoisuudesta löytyy jätevuorten ja saasteen keskeltä. Vuosisatojen saatossa projekti on kuitenkin unohtunut, kun apaattinen kansa haluaa jatkaa pullamössöilyä Titanicin kansituoleissa. Myös Axiom-alusta ohjaavien tietokoneiden ja robottien tekoälyn putkiaivoitus toteuttaa vanhaa kaavaa, tarvittaessa vaikka pakkokeinoin.

Kun vanhat Disneyn luontofilmit inhimillistivät eläimiä kyseenalaisestikin, ei kellään liene mitään Hello Dolly! –musikaalia rakastavaa jäterobottia vastaan. Wall-E on kerännyt kotikoloonsa keräilyesineitä, kuten Zippo-sytyttimen ja laulavan kalan. Mutta varsinainen aarre on VHS-kasetti Gene Kellyn ohjaamasta musikaalista. Kulunut raina opastaa Wall-E:ta sävelten maailmaan. Se herättää myös tarpeen kumppaniin ja seurusteluun. Vanha kunnon kädestä pitäminen nostetaan elokuvassa ansaitsemaansa arvoon.

Filmi on äänitetty mallikkaasti suomeksi. Mikko Kivinen on paikallaan Axiomin kapteenina ja huippuoivallus on ollut hankkia avaruusaseman tiedotuksiin tunnetuin suomalaisääni, kaikissa junissa kuultava Eija Kare. Vuoropuhelua filmissä on silti verraten vähän ja sen pitkää, puheetonta alkua voi pitää kunnianosoituksena mykän kauden rohkealle, musiikin ja tanssin sukuiselle visuaalisuudelle. Uudempina kummeina Wall-E:n näkymissä ja juonessakin ovat toimineet niin Kubrickin 2001 kuin Spielbergin E.T.

Toisella puoliskollaan filmi lisää vauhtia, kun on päästy Axiomin uumeniin seuraamaan koneälyn ja sisäisen sankarinsa löytäneen avaruuslaivan kapteenin kamppailua. Lainatessaan Kubrickin Avaruusseikkailun kulkuja ja Straussin musiikkiteemaa animaatio tuo väkevästi mieleen myös Orwellin 1984-klassikon uhkakuvat.

Taidokkaiden lopputekstien päätteeksi nähdään pakolliset maininnat myynnissä olevasta Wall-E -pelistä. Jos elokuva itse jotakin myy, sitä voi pitää hyvinkin radikaalina mainoksena tuhoavia kulutustottumuksia ja shoppailumentaliteettia vastaan.

Parempi olla kärsivä ihminen kuin tyydytetty sika, sanoi jo Sokrates. Wall-E –elokuvalla on painava sanoma, joka kerrotaan vertaansa hakevan komein kuvin. Ja sen robottiromanssi koskettaa enemmän kuin yhdeksän kymmenestä elävillä näyttelijöillä toteutetuista rakkaustarinoista.