Marja Vilpula
KOKKOLA (KP)Georgian kriisiin haetaan ratkaisua tänään Euroopan unionin puheenjohtajamaa Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn ja Venäjän presidentin Dmitri Medvedevin välisissä neuvotteluissa. Niissä keskusteltaneen EU:n ulkoministerikokouksen esittämästä poliisioperaatiosta, jossa Venäjän hallitsemalle turvavyöhykkeelle Georgiaan lähetettäisiin 100–200 poliisia.
Puolustusministeri Jyri Häkämies toivoo siviilioperaation toteutumista.
– On hirveän tärkeä, että poliisioperaatio käynnistyisi. Se paitsi tuottaa tietoa myös omalla näkyvyydellään varmasti rauhoittaa tilannetta. Iso kysymys tietenkin on, mikä on tila ja tilanne, johon Georgiassa jäädään, Häkämies sanoo.
Hän arvioi, että Suomella on halukkuutta osallistua operaatioon. Onhan Suomi Etyj:n puheenjohtajavaltiona keskeisesti mukana kriisin ratkaisujen hakemisessa.
– Suomi on yleensä haluttu kumppani niin rauhanturvaamisessa kuin siviilikriisinhallinnassa, josta nämä poliisit ovat esimerkki. Me tietenkin teemme päätöksiä aina kulloisenkin tilanteen mukaan, mutta varmaan sitä harkitaan myönteisesti monestakin syystä.
Häkämies toteaa Keskipohjanmaalle antamassaan haastattelussa, että Georgian kriisi vaikuttaa valmisteilla olevan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon analyysiosuuteen. Muita vaikutuksia selontekoon sillä ei Häkämiehen mukaan ole.
Aiheesta laajemmin maanantain Keskipohjanmaassa.