Jeesus toimi kuin oikea pelastaja. Tärkeintä on sammuttaa tulipalo ja pelastaa ihmiset, toisarvoista on se ehtiikö palopäällikkö ajoissa antamaan ohjeita. Ja vaikka juutalaiset uskonnolliset johtajat näkivät miehen parantuneen, he tuomitsivat Jeesuksen teon. He eivät saaneet tahtomaansa kunniaa, kuten ei se palopaikalta myöhästynyt päällikkökään. Jotain piti sanoa oman maineen palauttamiseksi. ”Väärin sammutettu!” tai ”Vääränä päivänä parannettu!” Sääntöjä on oltava, mutta me emme voi niitä luoda. Emmehän osaa aina edes oikein tulkita valmiita sääntöjä. Meidän mielestämme pitää ensin tuntea Jeesus, jotta voisi odottaa Häneltä apua. - Tuo 38 vuotta sairastanut mies parani, vaikka häntä puhutteli hänelle tuntematon ohikulkija!
Me opettelemme rukoilemaan oikeilla sanoilla ja tavoilla ja uskomme Jumalan silloin paremmin kuulevan meitä. - Jeesus kysyi:”Tahdotko tulla terveeksi?” Mies vastasi:”Kukaan ei auta minua altaaseen.” Kysymys ja vastaus eivät kohdanneet. 38 vuotta hän oli kuullut samoja kysymyksiä. Jeesus kysyi jotakin aivan muuta. Mies vastasi väärään kysymykseen. Ja silti hän parani!
Me tahtoisimme olla oikeita raamatun tulkitsijoita. Fariseukset ja kirjanoppineet olivatkin sitä omassa yhteisössään. - Yksi tärkeänä pidetty opinkappale, sapattisääntö, esti silti ihmisen auttamisen! Paljonko meidän opinkappaleemme ohjaavat oikeaan tai väärään suuntaan? Kuinka usein oikeassa olemisesta on tullut uskon mittari lähimmäisenrakkauden sijaan?
Me odotamme ihmeitä, järjestämme parantumiskokouksia ja juoksemme niissä. - Jeesus tuli kuitenkin ihmisen luo, siihen missä apua tarvittiin. Miksi Hän tänään toimisi toisin? Sinun vierelläsi kulkee Vapahtaja, on kulkenut ehkä jo vauvasta asti. Siksi se tuntuu liian tavalliselta, jotta siinä voisi olla mitään ihmettä. Jos et tunne Häntä, Hän silti tuntee sinut. Jos et huomaa Häntä, Hän kyllä näkee sinut.
”Väärin sammutettu” ei palauttanut palopäällikön mainetta. ”Vääränä päivänä parannettu” ei vähentänyt Jeesuksen mainetta. Vaikka asiat eivät suju meidän opinkappaleittemme ja odotustemme mukaisesti, ne voivat sujua hyvin. Tärkeintä on, että Jumalan hyvä tahto toteutuu ei meidän tahtomme.
Kirjoittaja on sairaalapappi
Kokkolassa.