LOHTAJAKauneimpia osia Kalastajaoopperasta Lohtajan kirkossa sunnuntaina 27.7. Solistit Hannu Niemelä, Anna-Kristiina Kaappola, Wivan Nygård-Fagerudd ja Jeremias Erkkilä, urut Lasse Erkkilä, lausunta Eeva-Maija Haukinen, Suomen kanttorikuoro joht. Timo Nuoranne. Ohjelma: läpileikkaus Eero Erkkilän säveltämän Kalastajaoopperan musiikista.

Kalastajaooppera palasi sunnuntai-iltana Lohtajan kirkonmäelle, tällä kertaa vähemmällä metelillä ja pienemmin elkein. Poissa olivat ensi-esityksen vinoon jännitetyt kattokruunut ja katossa notkuvat valotrussit huomiota viemästä. Poissa oli myös kirjavin lyömäsoittimin maustettu sinfoniaorkesteri, jolla voi kuorruttaa musiikin kuin musiikin mielenkiintoiseksi. Jäljellä oli vain kesäillan hämärtämä kirkko ja Eero Erkkilän musiikki, säestyksenä pelkät urut. Oopperan sävelkieli oli nyt huomattavasti tiukemman paikan edessä. Kestäisikö se itsessään?

On auliisti myönnettävä, ettei keskivertokuulijan kompassi tahdo heti alkuun löytää suuntia Eero Erkkilän musiikillisessa maisemassa. Aistittavissa on kyllä paljon tuttuja elementtejä oopperamusiikin maailmasta, dramaattisia tehokeinoja ja sinänsä varsin tonaalista melodiikkaa. Jotenkin vain Eero Erkkilä on kutonut ne yhteen varsin omintakeisella tavalla. Ensi alkuun urkusäestyskin tuntuu askeettisessa harmoniamaailmassaan oudon eripariselta laulun kanssa.

Eero Erkkilä ei ole totisesti päästänyt solisteja helpolla. Teräksenluja Hannu Niemelä tykitti toki Jeesuksen tuskaiset osat suvereenisti, mutta hän saikin työskennellä omimmalla korkeudellaan. Naisosien ja tenorin stemmat kurottelivat taas kovin usein niin kipeille oktaaveille, ettei niissä laulu enää ole makeimmillaan, vaikka mitä tekisi. Kaikki kunnia Anna-Kristiina Kaappolalle, Wivan Nygård-Fageruddille ja Jeremias Erkkilälle, jotka selvittivät työläät nuottinsa niinkin hyvin. Myös Suomen kanttorikuoro hoiti oman rajatun osuutensa ammattitaidolla.

Sitten jossain vaiheessa sitä huomaa tuttuakin tutumman tarinan. Eero Erkkilä on vain lähtenyt kuljettamaan sitäkin omalla tavallaan. Tähän iltaan koostettu musiikillinen kokonaisuus eteni viipyillen päähenkilöiden sielunmaisemassa. Polttopisteessä oli Jeesuksen ja opetuslasten sisäinen maailma. Näin musiikin taustaksi aukeni uudenlainen subjektiivinen tragiikka, joka ei taida olla tässä genressä kovin yleistä. Tätä kautta melodramaattinen ja ajoittain miltei groteski yleistunnelma tuli ymmärrettävämmäksi.

Illan myötä musiikin selkärangaksi hahmottui varsin rajattu joukko teemoja. Tärkeimpänä kaiken ylle kaareutui Pienen iltarukous -laulun teema. Tämän vastapariksi hahmottui Juudaksen aaria Oi ristiinnaulittu Mika Waltarin tekstiin. Toisena teemaparina oli selvästi urkujen Via Dolorosa -soolo ja Jeesuksen laulama Eeli, Eeli, Lama Sabaktani. Niissä kummassakin kaikuu orastava Pärtimäinen tintinnabulli-tunnelma, joka polkee selittämättömästi paikallaan. Lopun kaunis koraali aukesi hoitavana ylösnousemuksen tuntoihin ja päätti illan paatoksella. Kaikki mainitut viisi teemaa ovat niin täysipainoista musiikkia, että niillä on selvä itseisarvonsa oopperan ulkopuolellakin. Kahden ensimmäisen kohdalla tämä on jo yleisesti tiedostettukin. Saavutus on siis selvästi parempi kuin monella nykyoopperalla, joka saa viedä valitettavan usein koko musiikkinsa mukanaan unohduksen suohon. Tämä jättää helmiä jälkeensä.