Anneli Poutiainen: Rulettipäiväkirja – Kuinka jouduin pelihimon valtaan. Kustannusosakeyhtiö Nemo 2008.

Peliriippuvuus on tuhoava tauti. Pelihimon valtaan jäänyt on valheiden verkossa, josta ei löydy poispääsyä ja lopulta kaikki on menetetty, perhe, läheiset, rahat, työ ja kunnia.

Yritys pitää kulissia yllä epäonnistuu jossain vaiheessa, edessä voi olla jopa itsemurhaan ajautuminen. Näin kävi helsinkiläiselle äidinkielen ja kirjallisuuden opettajalle, Anneli Poutiaiselle, jonka kohdalla itsemurhayritys oli päätepiste. Poutiainen kuvaa kuinka kaikki hänen kohdallaan alkoi lähes viattomasti laivaristeilyn yhteydessä, onnettaren suosion testaaminen rulettipöydässä toi ilmaista rahaa tullessaan ja kuvitelma helposta rahasta oli syntynyt.

”Ensin pari kolme pelimerkkiä pöytään, mahdollisesti voitto, sitten tappioputki. Sen jälkeen pitää ruveta saamaan häviöitä takaisin, kunnes onkin täydessä kierteessä.”

Tämä Poutiaisen ytimekäs kuvaus ei kaipaa selittelyä. Kuitenkin, juuri tuossa hetkessä viattomuus pelaamisen suhteen katoaa. Pelurin kyky valehdella ja puhua itseään ympäri kehittyy sitä paremmaksi, mitä syvemmälle hän pelihimonsa ajamana ajautuu, näin kävi Poutiaisenkin kohdalla.

” Minulla on vielä lompakossa juuri nostamani lapsilisät. Rahat olivat tulleet tilille puoli neljältä yöllä, ja nyt ne ovat viimeinen toivoni. Laitan kaikki kerralla likoon. Kun poistun kasinolta ajatellen, ei koskaan enää, näen filminauhana silmissäni maksamattomien laskujen pinon ja menetetyt rahat.”

Ei koskaan enää muuttuu tyhjäksi lauseeksi heti huomenissa. ”Ei nyt! ärähdän. Ei, en lopettaisi nyt, kun minulla olisi kerrankin mahdollisuus saada aikaisempia tappioita takaisin.”

Anneli Poutiaisen kokema pelihelvetti avautuu sivu sivulta. Rulettipöydän tarjoama valheellinen lupaus vangitsee sielun ja ruumiin. Ei ole nälkä, ei jano, on vain hupeneva kasa pelimerkkejä. Päätepysäkki, itsemurhayrityksen jälkeen, on mielisairaala.

Poutiainen kuvaa kirjassaan myös hoidonsaannin vaikeutta, raha-automaattiyhdistyksen kaksinaismoraalia ja Kelan outoja tulkintoja siitä onko peliriippuvaisuudesta kärsivä ollenkaan sairas.

Poutiaisen kirjasta löytää varmasti monia puutteita, ne jäävät kuitenkin sivuseikoiksi,sillä kasvojen antaminen pelihimon riivaamalle ihmiselle on todella rohkea teko. Peliriippuvuus lisääntyy hurjaa vauhtia ja yhä useampi ihminen ajautuu suuriin ongelmiin.

Joidenkin kohdalla kirjan sanoma voi olla lohduttava, huomaa ettei ole yksin ongelmia tuottavan häpeänsä kanssa. Olisi myös käytävä kriittistä keskustelua pelitarjonnasta, tarvitaanko esimerkiksi hedelmä, pokeri ja muita rahapeliautomaatteja joka nurkalle. Poutiaisen kirja tarjoaa siihenkin mahdollisuuden. Ja ennekaikkea tämä on kirja niille jotka juuri nyt matkaavat pelihelvettinsä syövereissä.