Raija IloPYHÄJÄRVI
Jo nimi Second Hand Shop ymmärtää että teos kertoo kierrättämisestä. Liikkeitä teokseen olivat lahjoittaneet useat suomalaiset tanssitaiteilijat.Myöskin visualisointi oli kierrätettyä.Siihen oli kierrätetty luonnonvaloa ja keinovaloa, jotka oli tallennettu muun muassa Helsingisstä ja Mexico Cityssä.Kaikki teoksessa käytetty materiaali oli kierrätettyä.
Kysyttiin myös, voiko ajatuksia, asenteita ja ideoita kierättää. Ideana kekseliäs ja filosofinen.
Kierrätetty liikemateriaali oli muokkautunut omaksi toimivaksi sarjaksi, josta oli hyvin vaikea tunnistaa niiden lahjoittajia. Kysymyksiin löydettiin vastauksiakin: esimerkiksi,, kuinka helposti pahantuulisuuden siirtää toiselle ihmiselle ja niin edelleen.Voisi todeta, että tunnetilojen kierrätys tapahtuu usein tiedostamattakin.
Monipuolinen ja ajankohtainen teos.
Eeva Muilun teos Jossain on jotain on osa suurempaa kokonaisuutta, johon kuuluu myös tanssillisten ilmaisutyöpajojen tarjoaminen ikäihmisille.
Teoksen lähtökohtana oli tarkastella ajan kuvaa ja ajan kokemista kahden eri sukupolven kanssa. Minkälaisia muutoksia tapahtuu kun vanhenemme, ja miten se muuttaa suhdettamme elämään? Esityksen tavoitteena oli herättää ajatuksia ja kysymyksiä ja sitä kautta rakentaa siltaa sukupolvien välille.
Esiintyjät koostuivat viidestä vanhemmasta ihmisestä ja yhdestä nuoresta tanssitaiteilijasta (Leila Kourkia).
Silmiinpistävää oli, kuinka luonnollista liikkuminen oli sooloissa, kun ottaa huomioon etteivät vanhemmat tanssijat olleet aiemmin olleet mukana tanssiryhmässä. Liikkeet he olivat saaneet kehittää sooloihinsa itse. Niistä näkyi jokaisen esiintyjän oma persoona.Valaistus nosti upeasti esiin kasvojen pienetkin ilmeet, ja se yhdessä hiljaisuuden kanssa vangitsi.
Esityksen edetessä ikärajat hälvenivät, ja reippaaseen loppuun otettin mukaan paikalliseen työpajaan osallistuneet ihmiset. Teoksella oli suuri merkitys siinä tanssineille ikäihmisille niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Myös vanhemmatkin ihmiset osaavat liikkua ja haluavat tanssia siinä missä muutkin, eikä heitä pidä kategorioida. Mihin tanssin ilo katoaisi, kun vanhenemme?
Second Hand Shop – Toisen käden kauppa. Koreografia:Virva Talonen. Tanssi:Sofia Karlsson,Esete Sutinen, Vera Tegelman. Visualisointi:Matti Jykylä
Jossain on jotain. Esiintyjät: Eila Hämäläinen,Kielo Kankkunen,Leila Kourkia Mikko Makkonen,Liisa Saarikoski, Irja-Leena Suhonen. Valosuunnittelu: Heikki Paasonen.