Raija IloPYHÄJÄRVIThe Talking Tree, Puhuva puu, on elämän ja yltäkylläisyyden puu, puoleksi ihminen. Islantilaisen koregrafi ja esiintyjä Erna Oarsdottirin sekä säveltäjä-muusikko-esiintyjä Lieven Dousselaeren paljon kiitosta saaneen teoksen tarinat kertovat rakkaudesta, vihasta, mustasukkaisuudesta, ahneudesta, vallasta ja kuolemasta. Puhuva puu kehittyi eräänlaiseksi tarinankertojaksi ja profeetaksi, joka laulaen ja tanssien kertoo outoja tarinoita hassuista ja surullisista olennoista.
Puhuvaa puuta seuraa aina tietty sävelmä, eräänlainen ikuinen teema, jonka alku ja loppu kietoutuvat yhteen.
Tekijöiden tulkinta oli hyvin intensiivistä, erilaista ja rajatonta. Heittäydyttiin esteettä eri tunnetiloihin niin verbaalisesti tarinoita kertoen, laulaen kuin erilaisin äännähdyksinkin. Keinoja ovat kehon lähes kouristuksenomaiset liikkeet, kurkusta lähtevä korina ja ahdistunut huuto, tai loppupuolen voimakkaat kohtaukset joissa rankka musiikki ja liike soivat kovaa kuin metallibändin livekeikalla päättyen äkisti hiljaiseen klassiseen pianosonaattiin, tai nainen tunkemassa omenanpaloja maassa makaavan, suusta verta valuvan miehen suuhun.
Tulkinta oli erittäin tuore, ja varmaankin voisi ajatella nykytanssin suuntautumisen tulevaisuuden olevan ainakin jossain määrin tämän suuntaista. Äänimaailma oli oivallisesti yhtä tarinan kanssa.
Esitys kesti lähes puolitoista tuntia, mutta tapahtumien rikkaus ja se ettei teos jämähtänyt paikoilleen vaikutti siihen että se kantoi, ilman väliaikaakin.
Sincerely Yours on Francesco Scavettan (Wee company, NO/IT) ja Sanna Myllylahden yhteistyössä luoma duetto. Esitys pohjautui Getting Real (with or without Francesco) -sooloon, joka esiteltiin yleisölle ”work in progress” Täydenkuun Tanssiien festivaalilla 2007.
Getting Real yritti paljastaa rehellisen vuoropuhelun vaikeuden katsojien ja esiintyjän välisessä suhteessa, kun taas Sincerely Yours oli omistettu valehtelemisen taiteelle.
Kummallakin teoksella on juurensa samankaltaisissa kysymyksissä todellisuuden ja valheen suhteessa esittävässä taiteessa.
Sincerely Yours sijoittui maailmaan, jossa keinotekoinen muuttui todelliseksi ja jossa todellisuus vaikutti oudon luonnottomalta.
Käsiohjelmassa mainittiin myös erittäin osuvasti, että lopulta saattaa päätyä johtopäätökseen, että mistään ei ole mitään täydellistä varmuutta, paitsi siitä mihin päättää uskoa. Kysyttiin onko taidekin vain uskon asia?
Täydenkuun Tanssien avajaispäiväin ohjelmissa oli myös tässä teoksessa, kuten The Talking Tree -teoksessakin, puhutulla englanninkielisellä tekstillä ja sen ymmärtämisellä suuri merkitys, jotta teos avautui katsojalle.
Sincerely Yours alkoi sillä että Francesco Scavetta kertoi uskottavasti toisen tanssijan Sannan sairastuneen eikä näin ollen voivan osallistua esitykseen. Se osoittautui hetken päästä valheeksi.
Näyttämön takaseinä ja lattia oli vuorattu oluenkuljetuslaatikoilla. Etualalla oleva keittiön ja wc:n kalustus oli paketoitu ruskeaan paperiin, juomapulloja myöten.
Teos jatkuu tanssijoiden liikesarjalla, jossa hypystä lattiaan menot ovat pehmeitä ja sujuvia. Välillä nostetaan käsi ylös, liikkeen merkitys selviää teoksen lopussa – epätoivoinen heilutus. Juuri kun mielessä ehti käydä, mitä tekemistä tällä on valehtelun kanssa, esitti toinen tanssijoista yleisölle saman ajatuksen. Hän selvitti, ettei teoksesta pitänyt etsiä symboliikkaa, syvällisempää merkitystä ta muuta sellaista. Itselle jäi epäilys, että pitikö sittenkin? Teemanahan oli valehtelu...
Teoksessa oli valtavasti ajatusta.Valehtelua oli katsottu ja sitä käsiteltiin useasta eri näkökulmasta ja aihepiiristä erittäin kattavasti. Aiheet olivat kuitenkin osa yhtä kokonaisuutta.
Niitä oli lähestytty pilke silmäkulmassa eikä liian totisesti, mutta mitään ei ollut liikaa, eikä tullut sellaista oloa, että yleisöä yritetään hauskuttaa. Teoksen jo ollessa loppumaisillaan toivotti Francesco Scavetta yleisön takaisin väliajan jälkeen, jota ei siis ollutkaan...
Tyylikäs ja humoristinen teos.