KOKKOLAMamma mia! Ohjaus Phyllida Lloyd. Käsikirjoitus Catherine Johnson. Kuvaus Haris Zambarloukos. Musiikki Stig Anderson, Benny Andersson, Björn Ulvaeus. Pääosissa Meryl Streep, Pierce Brosnan, Julie Walters, Colin Firth, Stellan Skarsgård. S. 111 min. Tuotanto Littlestar Productions. Bio Rex 1.

Meryl Streep lauloi kantria valloittavasti Robert Altmanin viimeiseksi jääneessä mainiossa A Prairie Home Companion -elokuvassa. Siksi kiintotähden taidot Mamma mia! -musikaalin Abba-sävelmien parissa eivät yllätä.

Streep näyttelee Skopelos-saarella Kreikassa hotellia pitävää yksinhuoltaja Donnaa, joka valmistelee tyttärensä Sophien häitä. Äidin tietämättä tytär on valmistanut yllätyksen ja kutsunut paikalle Donnan nuoruuden sulhot, joista yksi todennäköisesti on Sophien isä.

Elokuvan ohjaaja Phyllida Lloyd on ansioitunut teatterin parissa. Abban musikaali on hänen ensimmäinen teatterielokuvansa. Lloyd osaa antaa tilaa nimekkäälle näyttelijäkaartilleen, mutta heppoinen käsikirjoitus ei tarjoa Streepille tai Pierce Brosnanille kuin kevyen tekosyyn hortoilla turistimaisemissa häähumun keskellä.

Tyttärenä Amanda Seyfried onnistuu hänkin lauluissaan ja sulhona Dominic Cooper täyttää paikkansa, vaikka nuoren parin onnea varjostavat kuhertelijoiden pienten väärinkäsitysten ohella myös lapsellinen, melko olematon juonikuvio.

Toivoa sopi, että Mamma mia! olisi nyt se ihastuttava aikuisten tyttöjen elokuva, johon Sinkkuelämän eväät eivät riittäneet. Mutta tälläkin kertaa asialla on elokuvasta tietämätön tv-käsikirjoittaja (Catherine Johnson), jolle kelpaa mikä tahansa keskittymisrajoitteisille suunnattu höpöhöpö.

Jos Mamma mian käänteet eivät siis aivan Shakespearelle vedäkään vertoja, Abban skandinaaviset, jäänviileät iskusävelet ovat kulutusta kestäviä ja ne saavat näyttävän ylöspanon. Etenkin Money, Money, Money ja Does Your Mother Know yhdistävät koukuttaviin hitteihin mukavia kuvakoreografioita. Our Last Summer on vähemmän kuluneena, viehättävänä Abba-laulelmana tervetullutta vaihtelua.

Yksioikoiset, kömpelöt ohjausratkaisut tuottavat katsojalle sen ilon, että Meryl Streep saa sylintäydeltä valkokangasaikaa ja lähes yksin pääosan Winner Takes It All -kappaleessa. Hänen vivahteikasta tilan ja tilanteen hallintaansa katselee lumoutuneena sydän syrjällään. Toisaalta ohjaajan kokemattomuus kostautuu musikaalin tähdille, jotka joutuvat paiskimaan töitä olan takaa joskus vaivaannuttavissakin asetelmissa.

Kioskikirjamainen viihdekuvio vilisee kliseitä. Katsoja ei tiedä, pitäisikö keski-ikäisten naisten tyttömäisyydelle nauraa vai taputtaa. Vaikutelmaksi jää kuitenkin, että vanhempien ihmisten lemmenkipeys on aina vähän hölmöä ja että homothan ne vasta hassuja ovat. Julie Walters ja Colin Firth olisivat ansainneet parempaa.

Onneksi edes Stellan Skarsgård saa näyttää väriä ja seilata Ruotsin lipun alla, eikä hän petä heikommassakaan elokuvassa.