Vuodenvaihteeseen sitkottelin kaapeliyhteyden varassa. Ja kun kauan rummutettu h-hetki sitten viimein koitti, en väräyttänyt eväänikään lähimmän kodintekniikkaliikkeen suuntaan. Eikä elämänlaatu sen jälkeen ainakaan ole laskenut.

Kutkuttavinta tässä on se, että tv-yhteyteni pimennyttyä minulle on kulkeutunut erilaisten mutkien kautta kaksi uudehkoa televisiota. Toisessa niistä olisi digiboksikin, mutta antennitalouteen tarkoitettu laatikko ei kerrostalon asukkia lämmitä.

Mitä olen menettänyt? Kysymykseen on aika paha vastata mitään repäisevää, sillä television katseluni oli marginaalista hupia analogiajallakin. Katsoin melkein pelkästään dokumentteja, uutisiakin harvoin. Elokuvat katsoin vuokrattuina, ja johonkin tiettyyn sarjaan olin koukussa viimeksi silloin, kun Salkkarien tenho perustui Sakulle, Miialle, Kallelle ja Siljalle.

Olen ennenkin hehkuttanut Ylen Elävää arkistoa, aivot aktivoivaa television korviketta, joten nyt on aika hehkuttaa lisää: mikä aarreaitta! Elävä arkisto on vastaus niiden huutoihin, jotka sarjafriikkiytymisen sijaan katsovat mieluummin asioita mielenkiintoisista näkökulmista.

Viimeksi tsekkasin ajattomasta nettiarkistosta lestadiolaisten arkea seuraavan Ainoa oikea Jumala -dokumentin sekä homoudesta kertovan Oletko sinä? Oletko sinäkin? -pätkän, joka sensuroitiin yllytyspykälän perusteella vuonna 1969. Elävän arkiston vuoksi tiedän myös sen, että pietarsaarelainen Ragnar Hare niminen yhtye oli rock-SM-voittonsa jälkeen kovasti tyrkyllä maamme kärkibändien joukkoon 80-luvun puolivälissä.

En ole kuitenkaan ihan niin ankea kuin luulisi. Kesän suosikkiohjelmani on ollut remontti- ja moottorikanava Jimiltä näkyvä Kahjot Ninjat. Appiukon televisiosta hyökkääville hulluille japanilaisille on terveellistä nauraa kesäiltapäivisin.

Kirjoittaja on Keskipohjanmaan

uutistoimittaja.

jouni.nikula@kpk.fi