Mitäkö opin? Hitusen kärsivällisyyttä ja jonkin verran kiitollisuutta jokapäiväisen leivän ihmeestä: ruoasta, juomasta, päivän tomut puhdistavasta suihkusta ja lämpimästä vuoteesta. Käsittämättömästi ne tulivat osaksemme joka päivä, vaikka aina oli edessä tuntematon reitti, uusi kylä ja uusi kaupunki. Tunsin myös suurta kunnioitusta niitä entisaikojen köyhiä matkustavaisia kohtaan, jotka taittoivat matkat apostolin kyydillä säässä kuin säässä ilman goretexejä tai muita vaellukseen erikoistuneita varusteita, kengistä puhumattakaan! Heidän rikkautensa oli siinä, mitä he tiellä näkivät ja ihmisissä, joita he kohtasivat. Ja niin oli meidänkin!

Matkaa askel askeleelta tehdessäni huomasin, miten monet virret puhuvat tiestä ja matkasta. Kristityn elämä on vertauskuvallisesti tie ja matka, jonka päämäärä on tiedossa. Elämme kirkkovuodessa nyt ns. arkipuoliskoa, jonka pyhäpäivien aiheet keskittyvät tuon tien ja matkan vaivoihin ja vaaroihin sekä ehdottomasti myös iloihin! Ensi sunnuntaina puhutaan uskollisuudesta jota usein koetellaan. Mutta vain se johtaa meidät perille päämääräämme, nimittäin Jumalan uskollisuus ja huolenpito meitä kohtaan! Sen koin myös Santiagon tiellä joka päivä täysin tuntemattomien, jopa toiselta puolelta maailmaa tulleiden ystävällisyytenä ja auttavaisuutena. Päämäärä oli sama, tie yhteinen ja toistemme avulla pääsimme perille.

Ja palatakseni aivan kirjoitukseni alkuun: Matkaa tehdessä ja näin jälkeenkin päin kiitän Jumalaa niistä Arjen Sankareista, jotka pitävät huolta siitä, että maailma pyörii silloinkin, kun me seikkailijat irrottelemme! Varmasti paras kiitos olisi, jos huolehtisimme että puntit olisivat tässäkin suhteessa suurin piirtein tasan niin parisuhteessa ja perhe-elämässä kuin muutenkin ihmisten välillä. Silloin tämä matka täällä ajassa olisi kaikille mielekkäämpi. Buen Camino!*

*(Espanjankielinen toivotus, jota ihmiset toistelevat toisilleen Santiagon tiellä. Suom. ’Hyvää matkaa! Hyvää tietä!’)

Kirjoittaja työskentelee oppilaitospastorina Kokkolassa.