KAUSTINEN

Näiden soittajien rinnalla kaikki muut tuntuvat amatööreiltä. JPP veti tuvan täyteen faneja sunnuntaina Kaustisen Café Mondoon. Korvat tahtoivat nautiskella pelimannimusiikista höysteillä, jalat tanssia – musiikissa on siis saavutettu jotakin olennaista. Yhtyeen asemasta kansanmusiikissa kertoo, että naapuripöydässä todelliset asiantuntijat arvuuttelivat toisiltaan kappaleiden ja levyjen nimiä.

Meininki oli alusta alkaen mieletön. Herrat asiallisissa kauluspaidoissaan kirvoittivat yleisöstä korvia koettelevat aplodit. Harvoin korvatulppia tarvitaan taputuksen voimakkuuden takia!

Kappaleet muuttuivat lennosta aina vain uusiksi, eikä yleisö ehtinyt kuin kiljaista innostuneesti väleihin tempon noustessa. Yhteissoitto on huippuunsa hioutunutta ja koukuttelu omalla tasollaan. Tunnekokemus tosin syntyi lähinnä taituruuden ihailusta ja ilon kokemisesta – synkempiä tunteita ei tässä konsertissa tunnusteltu. Yhtye silminnähden nautti soittamisesta yhdessä ja se välittyi yleisölle.

Siltatanssit oli ihastuttavan pateettinen tango vibratoineen, tauotuksineen kaikkineen. Nyansseja löytyi ja pilkettä silmäkulmasta. Soitto oli kaiken kaikkiaan tyylikästä.

En till Sven -polska alkoi ihanan herkästi. Kappale oli täynnä hyppivää iloa ja riemu ryöpsähti esille kun taitavan bassosoolon päätteeksi Antti Järvelä paiskasi jousenkin rytmissä harmoonin päälle. Bassosoundi oli herkullinen, kuulosti samalta kuin sähköbassoa släpättäisi. Se alkoi tosin jo häiritä konsertin loppupuolella.

Polkkien ja sottiisien vinhat tunnelmat olivat täynnä iloa ja voimaa. Murhe kulki itämaisissa tunnelmissa herkullisesti liukuen ja kaihoa vaikertaen. Teemaa käsiteltiin ja siinä ryvettiin kaikin tavoin, nautinnollisesti. Nimenomaan kappaleiden teemoilla ja tempoilla musiikissa leikittiin koko ajan ja soittajat tuntuvat jatkuvasti olevan samassa veneessä.

Konsertin lopettava Finnish Gypsies oli tunnelmarikas Balkanin mustalaismusiikin tyylinen kappale. Viulusta loihdittiin esiin monenlaista: kipakkaa vingutusta ja pitkiä soljuvia linjoja. Juuri viulujen yhteissoundi ja monipuolisuus olivat yhtyeen takuuvarmaa tavaraa, samoin kun harmonioiden mielenkiintoisuus. Harmooni ja kontrabasso hoitivat rytmistä kenttää ansioituneesti ja etenkin harmoonin näppäinäänten rytminen kolina oli mieleen.

Hurjien aplodien saattelemana JPP soitti vielä ylimääräisen. Neljä viulua aloitti, enkä hetkeen ymmärtänyt, mihin kontrabassoa ja harmoonia edes tarvitaan. Kun ne herkullisesti uivat sisään, ymmärsin taas.