KAUSTINEN

Lauantaina Kaustisen päälavalla kuultiin 55-päistä esiintyjäryhmää, kun Synteesi astui areenalle. Suomalais-norjalaisen Frigg´n säveltämää ja sovittamaa musiikkia esittivät yhtyeen lisäksi kaustislainen Hääkuoro ja laulaen esiintynyt nelihenkinen Kardemimmit.

Odotukset olivat korkealla. Konsertti oli mukava kuuntelukokemus, muttei täysin lähtenyt lentoon. Herkullisia kohtia oli kosolti, mutta massiivista yhteissoundia olisi voitu käyttää vielä iskevämmin hyväksi. Äänimaailma jäi suttuiseksi, sillä musisoivia yksiköitä oli useita, eikä äänimies tuntunut ehtivän kaikkeen mukaan.

Ensimmäisissä kappaleissa lavan ja yleisön luontevasti valloitti seitsenhenkinen Frigg (Petri Prauda, Antti Järvelä, Esko Järvelä, Alina Järvelä, Tuomas Logren, Tero Hyväluoma sekä Einar Olov Larsen). Kappaleet toivat esille rautaisten ammattilaisten taituruuden, energisen menon ja nautinnollisen yhteissoundin. Kitaristi villiintyi toisessa kappaleessa ja rokkikukkoili yleisön ihastukseksi. Meininki oli mitä mahtavin.

Munniharppu johdatti lavalle hyräilevän kuoron. Se toimi tyylikkäänä introna Keitaalle, joka oli koskettava, haikea ja lohduttava kappale. Kuoro toi sanattomalla laululla kaunista massiivisuutta kappaleelle. Se olisi voinut olla vielä suurempaa, kuten ison ja pienen vuoropuhelukin. When the Time Comes, I`m ready -kappaleessa häiritsi, kun ei saanut selvää solistien laulamasta kielestä! Frigg´n Hasse rullasi eteenpäin makeasti. Taitavasti yhteen laulaneiden Kardemimmien kanssa vedetty Viinalaulu Kai-Erik Känsälän sanoilla oli iloinen, polveileva humppa.

Tyssepols Norjasta oli paras yhteiskappale, jossa kuorolla oli oma tärkeä osansa. Kasvatukset ja kuoron sisäinen vuoropuhelu onnistuivat hienosti ja äänimassa oli valtaisa. Hardangerviulujen ääni oli syvästi koskettava ja meno jopa tanssittavaa. Tausta korosti kolmeen menevyyttä ihanasti yli. Loppu oli sopivaa sekoilua ja lopetus nautinnollisen massiivinen. Myös norjalaisen kansanlaulun ja Tiila Ilkan rallattaman valssin yhdistelmä toimi. Svengiä löytyi ja säkkipillin jykevä soundi oli paikallaan. Unisono vaihtui kiinnostavaksi kun kuoro sai tilaa voimakkaalle vuoropuhelulleen. Kappaleen pehmeän kauniit väliosat vaihtelivat rouhean menon kanssa. Kuume kasvoi loppua kohden. Kuoron makean huutoaallon olisi suonut toistuvan yhtä iskevänä lopussakin. Hääkuoron esittämä norjalainen laulu rauhoitti. Viimeisenä kuultiin Mun kanteleeni kauniimmin. Kellopeli sopi herkkään tunnelmaan ja laulu soi heleästi soljuen jazz-henkisin soinnuin. Pientä musiikillista puraisua olisin vielä kaivannut.