Yhtyeen jäsenet ovat Pauliina Syrjälä, Ulla Jauhiainen, Marja-Liisa Keinänen, Sampo Korva, Maija Kauhanen ja Riikka Jaakola. Koska on kanteleista kyse, viritystä piisasi kappaleiden välissä. Silloin keulahahmo Syrjälä vei juonnoissaan yleisön lämpimästi mukaan välittömään tunnelmaan. Soitettaessa kontaktia otettiin lähinnä musiikin avulla. Oli kiintoisaa seurata yhtyeen sisäistä kemiaa. Näki, että yhtye nautti yhdessä ja yleisölle soittamisesta. Jokainen tuntui hoitavan omaa tonttiaan yhteiseksi iloksi.

Konsertin ohjelmisto koostui yhtyeen jäsenten omista ja perinteisistä, omalaatuisiksi sovitetuista kappaleista. Yhtyeen vahvuutena ovat ainutlaatuisen äänimaailman lisäksi rytminen rullaavuus, joka on osin pop-henkisten bassoriffien ansiota. Vikkelien sormien lisäksi soittajat ovat laulutaidolla varustettuja. Moniääninen laulu soi puhtaasti ja sitä kuultiin paljon soiton lomassa. Musiikki on monikerroksista ja välillä se vyöryi suurena äänimassana kuulijan yli.

Onneksi kanteleesta (edes tikulla soitettuna) ei saa sellaista volyymiä, että se kävisi korville. Äärirajoja kokeiltiin mielenmaisemassa aaltoilevassa Mietteessä (Kauhanen), jossa oli unisono-räimintää sekä kaikumaista ajatuksen kehittelyä. Useimmiten kappaleet oli maltillisesti sovitettu niin, ettei kuuden kanteleen kuuntelemisesta tullut ääniähkyä. Vain Tulipunapalsamissa (Syrjälä) ähky vaivasi, mutta takaisin tultiin tyylikkäästi niin, ettei lopussa voinut kuin ihastella a cappella- laulun toimivuutta. Kappaleessa myös tuntui, ettei soololaulaja ollut laulamisensa takana. Syytä olisi. Taitoa löytyy.

Konsertissa erityisesti yhdistelmä A-mollivalssi ja Grannas bastu sai ihastelemaan hyvä menoa ja perinnesävelmiä: haikean kauniita ja vikkelän iloisia. Loppupuolella yhtye heräsi eloon ja iloon lapsille ja aikuisille suunnatun Eli-noita -kappaleen myötä. Ensiesityksensä saanut kappale on Jauhiaisen käsialaa sävellystä ja sanoitusta myöten. Sanoilla leikittiin viisaasti ja sävelmä oli jazzvalssimaisen kelluva ja kasvava, silti sopivasti kompasteleva ja satumaailman tavallista järjestystä horjuttava, suorastaan ihana. Soittajat antautuivat musiikille ja laulukin tuntui tulevan suoraan sydämestä.

Loppuhurmiota toi suorastaan skitsoksi kiertynyt bulgarialainen kappale, johon Jauhiainen oli rustannut sanat. Siinä kanteletta käytettiin kaikin keinoin, myös lyömäsoittimena.