Hannu BjörkbackaKOKKOLA
Iron Man. Ohjaus Jon Favreau. Käsikirjoitus Mark Fergus, Hawk Ostby, Art Marcum, Matt Holloway. Kuvaus Matthew Libatique. Pääosissa Robert Downey, Jr., Gwyneth Paltrow, Jeff Bridges. 128 min. K-13. Tuotanto Marvel Studios 2008. Bio Rex 2.
– Minä olen Iron Man, livauttaa Robert Downey Jr. ja Black Sabbathin samannimisen vanhan hevisotaratsun uusversio pannaan soimaan tekijätekstien päälle.
Hollywoodin paha poika Downey sai uransa uudelleen käyntiin suosikkisarjassa Ally McBeal, viime vuonna hänet nähtiin toisessa pääroolissa hienossa Zodiac-elokuvassa, ja nyt tästä undergroundelokuvaohjaajan pojasta ja Saturday Night Live -ohjelman koomikosta leivotaan uusinta supersankaria.
Iron Manin menestys ei johdu kokemattoman Jon Favreaun taidoista ohjata toimintaa, simppelin käsikirjoituksen terrorismijuonesta tai edes hienoista panssaripuvuista, joita sankari kehittelee, kokeilee ja käyttää. Kaikkea tätä on nähty ennen ja virtaviivaisemmin.
Playboytyylinen keksijä ja asetehtailija Tony Stark on surutta astunut isänsä perustaman tekniikkaimperiumin johtoon. Vasta, kun Stark tappovälineittensä myyntimatkalla Afganistanissa joutuu näkemään, mihin hänen tuotteitaan todella käytetään, miehen mieli muuttuu. Terroristien kynsistä Stark onnistuu pakenemaan rakentamalla ylivoimaisen panssaripuvun säilykepurkeista, klemmareista, kuminauhasta ja sormiparistoista. (Tässä arvostelijan tekniikan tuntemus saattaa kyllä pettää.)
Loppuelämänsä uudestisyntynyt Rautamies aikoo käyttää tuhoaseiden torjuntaan. Mutta liikekumppani Obadiah (Jeff Bridges) ei ole innostunut tuottavan bisneksen loppumisesta.
Robert Downey Jr. pääsee roolissaan tähtikastiin. Sisäkuvat panssariajoneuvosta hiekkaerämaassa avaavat elokuvan rutiinimaisesti, mutta näyttelijä ottaa välittömästi tilan haltuunsa hervottomalla huuleilullaan. Downeyn koominen ajoitus on loisteliasta, läpänheitto vaivatonta maailmanmiehen tyyliä. Kun matkustajat ja katsojat on saatu rentoutumaan, voikin antaa ensimmäisen pommin räjähtää.
Iron Man on sopusuhtainen paketti toimintaa, sankaruutta, poikamaista vekotinurheilua ja ironista huumoria, josta iso osa tuntuu kumpuavan näyttelijän hurvittelijan maineen pohjalta. Kuten aina Marvel-sarjakuvien elokuvasovituksissa, piirrosankarien luoja Stan Lee esiintyy nytkin koristeroolissa. – Terve, Hef!, sanoo Tony Stark ja taputtaa juhlissa olalle vanhusta, joka tosiaankin muistuttaa hiukan ikätoveriaan Hugh ”Playboy” Hefneriä, jonka elämäkertaelokuvan päärooliin Downeyta on myös kaavailtu.
Ilman näyttelijävalttejaan Iron Man jäisi tyhjän päälle. Juonen heppoisuus, turbohyppelyn mekaanisuus ja konnien karikatyyrimäisyys onneksi silataan verrattoman Downeyn, kaljun ja muhevan Jeff Bridgesin sekä Gwyneth Paltrown karismalla. Paltrow on erityisen mukava nähdä pitkästä aikaa, vaikka käsikirjoitus ja ohjaus taitamattomuuttaan pienentävät jälleen naisroolin miehisen supersankarin hännystelijäksi.
Favreaun lipsuvasta otteesta kertonee jotain sijaiskärsijä Terrence Howard, joskus Oscar-ehdokkaanakin ollut nuori lupaus, jonka tärkeä rooli Starkin uskottuna eversti Rhodesina jää mitäänsanomattomaksi kuplaksi.