KOKKOLAKokkolan Nuorisokuoron konsertti Kaarlelan kirkossa 5.6.

Kokkolan Kesämusiikki -sarjan kymmenes vuosi kierähti käyntiin torstaina Nuorisokuoron Suvivirren kaikuessa Kaarlelan kirkossa. Ohjelma oli moninainen yhdistelmä hengellistä sekä muuta sielua ja mieltä virvoittavaa musiikkia.

Konsertin alku oli tyylikäs ja herättävä. Ensimmäinen kappale oli kesämarssi Pohjanmaalta. Sen aikana kirkon kovat vihreät penkit muuttuivat pehmeäksi sammaleeksi ja kuoro visersi jostain korkeammalta, tuulen tuivertaman mäntymetsän latvustosta; sointi oli pehmeä ja pyöreä. Yleistenho oli reipas, mutta ei ylittänyt pirteyden soveliaisuusetikettiä.

Myös ruotsalaisessa Bred dina vingar -kappaleessa soivuuden siivet aukesivat tasaiseksi kaareksi: legato oli sitkeää, altto svengasi ja sopraano kilisi kuin kello. Yleisesti ottaen, kuoron värimaailma oli kimmeltävä. Paikoittain, tarvittaessa voimaa, sopraano löi helposti läpi korkeiden äänentaajuuksiensa turvin ja altto jäi jalkoihin.

Huilisti Tiina Orjala soitti Gluckin Melodian Teija Orjalan säestäessä pianolla. Soolo oli eteerinen ja syvä. Myös A. Vähäsöyrinki selvitti kunniakkaasti baritonitorvellaan Rachmaninovin Vokaliisin. Hengitys vaatii toki vielä hieman ytyä. Kenties kirkon kaikuisasta akustiikasta johtuen piano – osuudet eivät aina päässeet täyteläisen komeuden mittapuihin.

Vokaalimusiikin maailmaan vaihtelua toivat myös Marja Latvala (sello), sekä viulistit Tuiki Latvala ja Ronja Ollikainen soittaessaan sävyisästi Corellia. Mieleen jäi varsinkin sonaatin loppu, jonka aikana muusikot kuuntelivat hyvin toisiaan ja läsnäolon tunne kasvoi. M. Latvalan soitto oli harkittua ja tarkkaa myös Bachin Soolosellosarjassa.

Kuoron negrospirituaali-tulkinnat olivat oma lukunsa. Laulajien silmät puhuivat ja tunnelma täytti täyden törinän kriteerit. Viimeistään Hatfieldin Sweet Honey in the Rock laittoi kirkon penkit hytkymään alttotykki Marika Tyyvin tahdon tahdissa. Autio perääntyi ranskalaisilla koroillaan niin, että solisti pääsi yleisön luo ja viimeistään itse Aution yhtyessä lauluun kuulija luuli jo oikeasti olevansa baptistikirkon menoissa mukana. Kaikki kuorolaiset olivat dynaamisia ja eläviä. Vähäinenkin kuivuus oli kuihtunut.

Konsertin loppu häämötti, kun tuli Tikan armolaulun vuoro. Kari Pappisen soolo oli herkkä ja sympaattinen. Sokerina ja suolana pohjalla oli Pappisen sovitus Suvivirrestä. Loppu oli arvoituksellinen, syvä, juhlava. Hyvä.