– Onpas tosi luontevaa, just näinhän mä aina kävelen, Elina Hietala vitsailee astellessaan kuvaajan käskystä edestakaisin Helsingin Töölössä, Hakasalmen puistossa sijaitsevan UKK-muistomerkin ohitse.Kokkolalaislähtöinen 27-vuotias näyttelijä ei oikein ymmärrä ammattinsa julkista puolta. Vähän vierastaakin sitä.
– Se on jotenkin niin hassua, että työhön kuuluu esimerkiksi tällainen kuvattavana oleminen ja haastattelujen antaminen... Että miksi minun kuvani ja sanani ovat kiinnostavampia kuin vaikka sairaanhoitajan työtä tekevän.
– Se on vähän raskastakin olla itse koko ajan instrumenttina, miettii Elina Hietala.
Omien sanojensa mukaan ”helsinkiläistynyt kokkolalainen”, tai paremminkin ”sama peruskokkolalainen tavis”.
– Tässä työssä pitää olla tosi tarkkana, ettei ala vain esitellä itseään, vaan pitää oman linjansa. Minä ainakin haluan uskoa, etteivät ihmiset tule katsomaan Elinaa, vaan sitä juttua, jota kulloinkin teen. Tämä aika on mielenkiintoista, kun ollaan niin kiinnostuneita yksilöistä.
Elina Hietala tuli suuren yleisön tietoisuuteen Matti-elokuvan myötä tammikuussa 2006. Siinä juuri valmistunut näyttelijä esitti Nykäsen ensimmäistä vaimoa Tainaa. Ennen Mattia hän oli vilahdellut jo Jarmo Lampelan kiitosta keränneessä Eila-elokuvassa. Tänä keväänä Elina Hietala nähtiin puolestaan MTV3:lla pyörineessä kolmiosaisessa Joku kaltaiseni -trillerissä, jossa hän esitti kaksoispääroolin tehneen Petteri Summasen toisen roolihahmon vaimoa.
– Olen mukana myös Juho Kuosmasen Cannesin elokuvajuhlille osallistuneessa Kestomerkitsijät-elokuvassa sekä hänen lyhytelokuvassaan Kaupunkilaiset, Elina Hietala mainitsee ja kiittelee yhteistyötä kokkolalaislähtöisen ohjaajaopiskelijan kanssa.
– Koska näyttelijän työ on ainakin 80-prosenttisesti kommunikaatiota, on todella tärkeää, että näyttelijä ja ohjaaja ymmärtävät samaa kieltä. Kun on kotoisin samasta kaupungista, tajuaa jo aivan pienistä jutuista, mitä toinen haluaa. Se on rikkaus.
Itselle merkityksellisin työ Elina Hietalalle on ollut hänen Aurinkoteatterille tekemänsä monologi On rakkautes ääretön. Viime keväänä ohjelmistossa ollut näytelmä kertoo kipeästä, mutta tärkeästä aiheesta, insestistä. Näytelmän merkitys korostui myös oman ponnistelun kautta.
– Olin silloin free lancerina ja työttömänä. Tajusin, että jos töitä ei tarjota, niitä on luotava itse, puhelimen äärelle ei voi jäädä odottelemaan. Teimme monologin alusta loppuun kahdestaan yhdessä opiskelukaverini Elina Luukkosen kanssa. Se oli haastavaa ja rankkaa.
Teininä näyttely- ja lauluharrastuksen Alf Myllärin vetämässä rokkikoulussa (nykyinen Estraditaiteen koulu) aloittanut Elina Hietala pääsi Teatterikorkeakouluun toisella yrittämällä, 19-vuotiaana. Varasuunnitelmia hän ei erityisemmin ehtinyt tehdä, eikä ajatus sisälle pääsemisestä tuntunut niin ylivoimaiselta, sillä seitsemän vuotta vanhempi Sanna-siskokin oli pystynyt siihen.
– En ollut koulussa koskaan mikään menestyjä, koska suurin osa ajastani meni aina harrastuksiin. Muistan esimerkiksi, kun ysiluokalla teimme Brel-musikaalia, ja silloin koulu oli ihan selkeästi kakkossijalla.
”Välivuotensa” Elina Hietala vietti työharjoittelussa nuorisokeskus Villa Elbassa ja teatteriprojektissa Ruotsissa.
– Kun nyt ajattelen taaksepäin, olen tosi iloinen, etten päässyt kouluun ensiyrittämällä. Teatterikoulu on kuitenkin niin oma maailmansa ja siellä tulee eteen sen verran isoja asioita, ettei sinne kauhean nuorena pitäisi mennä.
Opiskeluaikaansa Elina Hietala kuvailee ”rakkaaksi, mutta hurjaksi”.
– Se oli hyvää aikaa, ei mitään rankistelua, niin kuin monella tuntuu olleen. Kurssimme oli mahtava ja tunsin, että sain olla se, mitä olen. Hyvin äkkiä siellä kuitenkin unohtuu se useimmilla oleva aika naiivi ennakkoajatus, että ne tekee musta neljässä vuodessa näyttelijän, muun muassa Pihla Penttisen, Helena Vierikon ja Samuli Vauramon kanssa opiskellut toteaa.
Viime kauden Elina Hietala vietti Kajaanin kaupunginteatterissa, jossa hän työskenteli Oulun lääni alueteatterin kiertävässä ryhmässä. Aika kului lähinnä Ahmatti-lastennäytelmässä, joka vedettiin läpi lähes sata kertaa Oulun ja Helsingin lisäksi monissa Oulun läänin kunnissa.
– Tykkäsin olla siellä kovasti, ja alunperin ajatuksena olikin kahden vuoden vierailu. Poikaystäväni opiskelee kuitenkin Tukholmassa, ja välimatka osoittautui liian pitkäksi. En vain halua enää elää niin, että iso osa itsestäni on koko ajan niin kaukana. Kajaanin ja Tukholman väli on liian pitkä ja vaikeakulkuinen, sanoo Elina Hietala, joka viettää kesänsä Tukholmassa ensimmäisestä palkallisesta kesälomastaan nauttien ja asettuu syksyllä jälleen free lanceriksi pääkaupunkiin.
– Tässä vaiheessa on kiva tulla takaisin Helsinkiin, koska täältä käsin on helppo vierailla esimerkiksi Turussa ja Tampereella. Syksyllä tein yhden kuunnelman radioteatterillekin. Tämän kaupungin mahdollistama töiden iso vaihtelevuus on tärkeää varsinkin näin uran alussa, että oppisi mahdollisimman paljon ja monenlaista. Siksikään en tällä hetkellä tunne tarvetta kiinnitykseen, sen sijaan tekisin seuraavat kolme vuotta kaikenlaista ympäriinsä ja hankkisin kontakteja.
Kokkolassa Elina Hietala ehtii vierailla ”valitettavan harvoin”.
– Kaipaan Kokkolasta lähinnä tunnelma-asioita. Siellä vallitsee sellainen sopiva pysähtyneisyyden ilmapiiri, koko kaupunki on jollakin lailla unessa, mikä tuntuu valtavan kotoisalta. Siellä voi istua kavereiden kanssa kahvilla ja valua pöydillä tuntikausia rauhassa, omassa porukassa ilman, että kukaan odottaa mitään. Eikä tapaamisia tarvitse suunnitella ja sovittaa yhteen bussi- ja metroaikataulujen kanssa samalla tavalla kuin Helsingissä. Kaikki on niin paljon yksinkertaisempaa.