Evankeliumi: Luuk. 19:1-10

Kävin katsomassa pikkumiestä, joka on kolmatta päivää tässä avarassa maailmassa. Hän osaa jo huutaa ja kitistä, mutta enimmäkseen hän on hyvä nukkumaan ja syömään. 4100 grammaa, 54 senttiä – pienuudestaan huolimatta hän täyttää vanhempiensa koko elämän. Iloa ja huolehtimista, juuri sitä mitä vanhemmat toivovatkin. Ei pojasta kuulemma tule välttämättä jalkapalloilijaa. Jos niin kuitenkin käy, niin hyvä. Kunhan on onnellinen.

Diego Maradona, argentiinalainen urheilusankari, on pienikokoinen. Yksi maali jalkapalloilun MM-kisoissa teki hänestä suuren, kaikkien tunteman ”jumalan käden” haltijan. Kuinka paljon siitä sankaruudesta on enää jäljellä muualla kuin historian lehdillä?

Nuorena haaveilin aitajuoksijan urasta. Harjoittelin, kilpailin ja menestyinkin hyvin piiritasolla juniorina. Nopeutta riitti, tekniikka oli kohtalaista, mutta pituuskasvuni pysähtyi 174 senttiin. Kun aidan korkeus oli yli metrin, ei askelpituus enää riittänytkään. Olin liian pieni siihen lajiin.

Sakkeus oli pieni mies. Hän oli rikas. Pienuudesta oli haittaa silloin, kun hän yritti nähdä väkijoukon takaa tiellä kulkeneen Jeesuksen. Puuhun piti miehen kiivetä. Sakkeus asui vieraan kansan keskuudessa, mutta hän ei ollut sankari. Publikaanien esimiehenä hänestä ei Jerikossa juurikaan pidetty. Verojen kerääjät tuskin ovat muutenkaan kansansuosikkeja. Juutalaiset pitivät häntä erityisen syntisenä, koska hän – paitsi että oli ahne – keräsi rahaa miehittäjävallalle, Rooman keisarikunnalle. Hänen arvostuksensa sillä seudulla oli tosi pientä. Nykyisin hänet tunnetaan kaikkialla maailmassa.

Ulkoiset mitat, koulutus, ammatti, kansalaisuus, ahkeruus ja monet muut asiat vaikuttavat meidän tapaamme arvioida ihmistä. Olenko minä tai toinen ihminen minun mielestäni ”suuri” vai ”pieni”. Tuntemuksiimme vaikuttaa myös paljon sellaista, jota emme huomaa – ja se saa meidät joko vihaamaan tai rakastamaan ihmistä.

Jeesus näki Sakkeuksessa pienen miehen, joka etsi suurinta aarretta. Vanhemmat näkevät yleensä elämän suurimman aarteen lapsissaan, joita he haluavat hoitaa ja auttaa löytämään oman elämänsä aarteet. Jumalan lapsina me olemme pieniä tyttöjä ja poikia, jotka saivat hänet antamaan kaikkensa, että meillä olisi hyvä olla. Miksi jättää hyvää varastoon, jakamatta! Mekin saamme jakaa toisillemme Jumalalta saamaamme hyvää. Hänen lahjansa ovat sekä ajallisia että iankaikkisia. Ne on annettu meille elämän voimaksi kuolemaa vastaan, iloksi murheiden keskelle ja vakuudeksi siitä, että vaikka ”vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat” tai ”taivas ja maa katoaisivat”, aina löytyy Taivaallisen Isän varastosta jotakin oikeasti hyvää meitä varten. Sinä olet sen arvoinen!

Jumalan armo ja rakkaus olkoon

Sinun kanssasi nyt ja aina!

Kirjoittaja on sairaalapappi

Kokkolassa.