KOKKOLA (KP)Lastenorkesteri Henxelit julkaisi esikoislevynsä sunnuntaina konservatoriolla.osana SuntiFolk-tapahtumaa. Yhtyettä ei huonoista soundeista tai köyhistä sanoituksista voi moittia, sillä se on ammattitaitoinen ja monipuolinen. Musiikissa ei lasta tosiaankaan aliarvioida, vaan aikuisenkin korvat olivat koetuksella kun yritti pysyä kärryillä sanojen kanssa.

Haasteellisten sanaleikkien kanssa laulajan artikulaation tulee olla erityisen selkeätäi. Nyt humoristiset, kielellä pelaavat sanoitukset osin hukkuivat kaikuisaan saliin. Levyllä musiikki toiminee vielä paremmin, kun sanoihin ehtii useiden kuuntelukertojen aikana paneutua. Tosin silloin ei kuule hauskoja välispiikkejä.

Nauroin jutuille kuitenkin aikuisen näkökulmasta, enkä tiedä millaisena lapset huumorin kokivat. Konsertissa oli jotakin koko perheelle, sillä lapset tuntuivat viihtyvän. Loppua kohden pienimmät alkoivat väsähtää, mutta encoressa kaikki jaksoivat jälleen tanssia.

Konsertti oli tarkkaan hiottu kokonaisuus täynnä pieniä yksityiskohtia. Vitsit tuntuivat raikkailta ja aidoilta. Yhtyeellä oli hyvä svengi päällä, soolopätkät ja stemmalaulut toimivat ja kemia jäsenten välillä tuntui olevan luontevaa ja hyvää. Yleisö otettiin mukaan leikittämällä ja laulattamalla. Esiintyminen ei ollut räjähtävää ilottelua, vaan ennemminkin tyylikästä tekemistä, alussa hieman jännittynyttäkin.

Säveltäjä-sanoittaja-laulaja Matti Hakamäki käytti ääntään monipuolisesti, mutta kaikista äänestä löytyneistä hahmoista ei konsertissa saanut selvää. Hänen käsissään soi ansiokkaasti myöskin mandoliini, sekä munniharppu ja tinapilli. Kaikki yhtyeen jäsenet kunnostautuivat multi-instrumentalisteina. Antti Havia soitti buzukia, kitaraa ja viulua, Juha Virtanen kontrabassoa sekä 5-rivistä haitaria ja monista sävellyksistä vastannut Tomi Nurmi viulua, sähköbassoa ja kitaraa.

Aloituskappale Mystinen metsäsikayhteisö alkoi sadunomaisesti, taipui jopa progressiivisen rokin puolelle ja pelotti pienen yleisön pienintä jäsentä. Ohjelmisto oli hienostunut tyylilajien sekamelska, kansanmusiikki soi kuitenkin kaiken pohjana. Lempikappaleeni olivat Mermerus, Avaruuden äärissä sekä Hyönteistutkija Kerkko-eno. Mermeruksen teksti nauratti ja oli ilahduttavaa olla laululeikissä mukana. Avaruuden ikkunassa “unkarilainen” viiksivallu “Andrei” tuli vierailemaan ja soitti upeasti viulua. Kerkko-enossa Hakamäen ääni oli parhaimmillaan: pehmeä ja täynnä pientä, toimivaa tulkintaa. Kappaleessa oli korvamadon ainesta. Suku sekaisin -kappaleessa teksti oli onomatopoeettisestikin herkullista.

Konsertissa oli antoisaa seurata lasten viihtymistä. Toivoisi vain, että suurempikin yleisö olisi löytänyt konsertin.