Bryssel,
12. 5.
(STT–AFP–Reuters)
Burmaan runsas viikko sitten iskenyt hirmumyrsky tappoi liki 32 000 ihmistä, kertoo maan televisio. Kateissa on 30 000 ihmistä. Viranomaiset ovat aikaisemmin kertoneet kuolleita olleen 28 500.Länsimaiset diplomaattilähteet ovat jo aikaisemmin kertoneet, että kuolleiden määrä tulee todennäköisesti ylittämään 100 000. Lisäksi sadat tuhannet ovat vaarassa menettää henkensä avun viipyessä. Avun toimittaminen Burman myrskytuhoalueelle kangertelee edelleen ja viisumien myöntäminen avustustyöntekijöille on hidasta. Kymmenet avustustyöntekijät odottavat Bangkokissa viisumeita.Suomen Thaimaan-suurlähettiläs Lars Backström palasi juuri kahden päivän Burman-matkalta.Vaikka avustuslentoja alkaa hiljalleen saapua Burmaan neljästä kuuteen päivässä, lentokentältä suistoalueelle on vielä pitkä matka. Backström mukaan avustusjärjestöt puhuvat noin 1,5 miljoonasta apua tarvitsevasta, hallituksen mukaan luku on liioiteltu.YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon sanoi maanantaina olevansa äärimmäisen turhautunut Burman hallituksen hitauteen toimittaa apua hirmumyrskyn uhreille.
Lapset söivät paikallisten kyläläisten pyörittämässä, myrskyn jälkeen perustetussa ruokapisteessä Burmassa.