Juhana Vähäsen toinen runokokoelma Avaa, tule kuuluu genrensä kentällä omaan luokkansa – aivan kuten runoilija itsekin. Esikoiskirjansa Cantonin pölyä (Savukeidas 2005) julkaissut Vähänen astui kulttuurijulkisuuteen nimensä mukaan vähäeleisenä, mutta suurten ajatusten nuorena, mieleltään vanhana miehenä. Runoilija on kuten sanansa, täynnä vastakohtien syvää filosofiaa tai filosofisia vastakohtia, kuinka vain.

Jo kirjan nimi viestii filosofisesta teemasta. Avaaminen ja kurkistaminen ovat kiehtovia asioita, sisään astuminen vaatii enemmän rohkeutta. Kun on tultu, on jo ylitetty ratkaiseva kynnys, nähty jotakin enemmän. Palaaminen voi käydä vaikeaksi.

Avaa tule on intertekstuaalista ja lukuisia levottomia viitteitä sisältävää Cantonin pölyä harmonisempi teos. Sillä on muoto ja merkitys, alun ja lopun yhdistävä linja.

Kokoelma alkaa äärimmäisestä ulkopuolisuudesta ja päättyy äärimmäiseen henkilökohtaisuuteen. Alussa on kuuden neliömetrin valkoinen pöytä ja vanha mies nimeltä Väisälä. Kokoelman viimeiseen säkeeseen, nuoren epävarman pojan rohkeaan tunnustukseen, edetään yleismaailmallisten olemisen pohdintojen kautta:

”Lyhyesti sanottuna: minulla on vaikeuksia sopeutua”.

Kirja etenee tyyliltään kuin vuodatus. Sitä on raskasta suodattaa, vähän niin kuin maailmantuskaa ylipäänsä. Vapaiden proosarunojen rytmiä muokkaavat toteavat kysymykset, jotka ovat kaikkein oleellisimpia, mutta joihin kuitenkaan ei saada vastausta.

”Mikä on kaikkien salaisten ajatusteni historia. Mitä / voi epäillä. Mitä tämä vilpitön hiljaisuus tarkoittaa. Miksi / kukaan ei puhu.”

Runojen puhuja analysoi maailmaa ja olemassaolon mittareita yhtä aikaa vilpittömästi totuutta etsien ja vierestä ironisoiden. Kuin nauraen. Kuin hymyillen pirullisesti niille lumettomissa puutarhoissa haparoiville ihmisille, jotka vaivaavat päätään sillä, mitä tulisi tehdä ja mikä olisi oikein ja kenen kannalta.

Yleismaailmallisuus vaihtuu runoissa merkityksekkääksi minuudeksi. Se, miltä minusta tuntuu, on minun maailmankuvani. Siltä pohjalta juuri minä koen maailmani. Tai en koe. Lopputulos voi olla, etten oikeasti tiedä paikkaani.

Vähäsen runoissa mennään äärestä viereen, laidasta laitaan, alusta loppuun ja lopusta alkuun. Liikkeen suunnat vaihtuvat ja koko looginen lineaarisuus pyöristyy lopulta äärettömäksi ympyräksi, jossa kaikki on seurasta kaikesta ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ympyrässä yksilöä ei voida irrottaa erilleen. Vai voidaanko?

Avaa tule on syvän filosofinen puheenvuoro. Laaja, mutta sittenkin hyvin henkilökohtainen. On selvää, että vaikka teos ei räjäytä tajuntaa, persoonallinen nuori filosofi on jo jättänyt jalanjälkensä kotimaisen uuden runouden kentälle.

Juhana Vähänen (s. 1982) runoilee ja opiskelee Helsingissä. Hän kirjoittaa myös aktiivisesti blogeja BirSur ja Surreal.