– Kannattaa ajatella, mitä työvälineitä tulee tarvitsemaan jatkossakin ja ostaa sellaiset omaksi. Niitähän omakotitalossa tarvitaan paljon, sillä ensimmäiset huoltotyöt alkavat melkein heti, kun talo on valmis, neuvoo kokkolalainen remonttityöntekijä Veli-Matias Kaunisto.Kun edessä on talon rakentaminen tai iso remontti, tulee pohdittavaksi, mitkä työvälineet kannattaa ostaa omaksi ja mitkä vuokrata. Ensimmäiseksi työvälineostoksilla kannattaa kuitenkin hankkia kunnolliset suojavarusteet.
– Niihin kuuluvat turvakengät, suojalasit, kuulosuojaimet ja kypärä.
Kaunisto huomauttaa, että työvälineiden hinnat ovat tulleet viime vuosien aikana reilusti alaspäin. Hyviä työvälineitä voi saada muutamalla kympillä, joten varsinkin omakotitalossa työvälineet maksavat itsensä pian takaisin.
Vuokrausvälineet ovat laadukkaita, mutta halvemmilla, itse ostetuilla välineilläkin pärjää hyvin.
– Usein vuokrattu työväline unohtuu lojumaan lattiannurkkaan, jolloin vuokralle tulee reilusti hintaa, Kaunisto muistuttaa.
Kauniston mukaan rakentajan ja remontoijan perusvälineistön, kuten vasaroiden ja mittojen, lisäksi on syytä hankkia omaksi muun muassa akkuporakone, kulmahiomakone, paineilmakompressori, naulapyssy ja pöytäsirkkeli.
– Jos etsii monipuolista työvälinettä, käytännöllinen on jiiri-katkaisusirkkeli yhdistettynä pöytäsahaan.
Rakentaja ei välttämättä huomaa, että muun muassa väliaikainen työvalaistus, rakennusimuri, useat jatkotroikat ja lämpöpuhallin tulevat tarpeeseen.
Kylpyhuoneremonttia varten Kaunisto suosittelee ostettavaksi ainakin laattaleikkuria, silikonipuristinta, muurauskauhaa ja laastikampaa.
– Vesieristykset ovat sen verran vaikeita, että ne kannattaa jättää ammattilaiselle, jos niitä ei ole aiemmin tehnyt.
Omakotitalon rakentajan kannattaa ajatella myös tulevia pihatöitä. Useita rakentamisessa tarvittavia työkaluja tulee tarvitsemaan, kun esimerkiksi rakentaa terassia.
– Kannattaa ostaa autolle peräkärry. Kun saa itse välineet kuljetettua, säästää paljon.
Erikoisemmat ja arvokkaammat työvälineet, joita ei tule tulevaisuudessa juuri tarvitsemaan, kannattaa vuokrata. Vuokrauksen hyöty tulee esiin, kun tarvitaan esimerkiksi maantiivistysjyrää ja suurempia nostureita.
– Laservaaituskoneet kannattaa vuokrata samoin kuin alumiinitelineet.
Harvemmin käytettävistä välineistä kannattaa Kauniston mukaan hankkia omaksi betonimylly, mikäli pitää tehdä muuraustöitä. Betonimyllystä hyötyy niinkin, että harkkoperustuksia tehtäessä valmiin laastin voi pyöräyttää myllyssä.
– Betonimyllyä ei välttämättä tarvitse monta kertaa, mutta sellaisen voi löytää edullisesti käytettynä rivi-ilmoituksista. Kun myllyä on käyttänyt, sen voi myydä helposti eteenpäin, sillä betonimylly pysyy hyvänä.
Kaunisto huomauttaa, että varsinkin uusilla asuinrakennusalueilla on kätevää myydä välineitä eteenpäin naapurille tai ostaa välineitä yhdessä.