KOKKOLA

Rambo. Ohjaus Sylvester Stallone. Käsikirjoitus Stallone ja Art Monterastelli David Morrellin romaanin pohjalta. Kuvaus Glen MacPherson. Pääosissa Sylvester Stallone, Julie Benzin, Paul Schulze. K18. 93 min. Tuotanto Nu Image Films. Bio Rex 1.

Teille jälleen turmelus taakkanani, turmelus, joka on työntänyt kärsimyksen juuriaan viereeni siitä alkaen kun aloin ajatella…

Neljäs Rambo-elokuva osoittaa entistä selvemmin ohjaaja-käsikirjoittaja Sylvester Stallonen velan palkkasoturinsa esikuvana olleelle ranskalaiselle eksistentialistirunoilijalle.

Arthur Rimbaud (lausutaan Ramboo) oli John Rambon veroinen seikkailija, joka runot rustailtuaan karkasi sirkukseen, kunnostautui palkkasoturina, sotilaskarkurina ja asekauppiaana. Sairaus kuitenkin johti Jaavalla ja Afrikassa matkanneen sankarin jalan amputointiin ja Rimbaud kuoli 37-vuotiaana 1891.

Mutta onneksi on yhä Rambo! Rambolle ei ryppyillä. 62-vuotias Sylvester Stallone on vaikuttava näky, joka elokuvasarjan väleillä sen kun kerryttää uskottavuutta, pitoa ja kestävyyttä. Näyttelijässä on Toshiro Mifunen ja Clint Eastwoodin tyyneyttä ja kyynistä harkintaa miehen miettiessä tehdäkö uroteko, pelastaako kylä, rahasta vai rakkaudesta.

”Juopuneen purren” peräsimessä vaarallisilla vesillä on Kippari-Kallen hauiksilla varustettu vuorimainen Stallone, jonka järkkymättömyys roolissa tuo mieleen niin Frankensteinin hirviön kuin Hulk-jätin. Rambon intiaanimainen olemus muistuttaa myös päällikkö Bromdenia elokuvassa Yksi lensi yli käenpesän.

Jo riittää! Nyt tulee rangaistus! Eteenpäin mars!

John Rambo on asettunut Thaimaan jokivarsille käärmeenmetsästäjäksi, kun Julie Benzin ja Paul Schulzen esittämät lähetyssaarnaajat tarvitsevat kuljetusta Burman viidakoihin. Naiivina tarkoituksena on levittää raamatuita ja humanitaarista apua hallituksen ja sen julman käsikassaran, majuri Tintin sortamalle karen-väestölle. Vastentahtoisenakin Rambo ymmärtää, mitä miehen on tehtävä.

Totta kai saarnamies ja nainen joutuvat vangituiksi julman Tintin toimesta. Ja totta kai Rambon on tartuttava jouseensa ja viidakkoveitseen, ennen kuin rauha on palautettu. Kuulamyrskyn jäljiltä ei luulisi monen hyviläisen eikä vihulaisenkaan jääneen henkiin tai pystyvän jälleenrakennuspuuhiin. Mutta Rambon mottona onkin, ettei teoilla mikään muutu, oli kädessä sitten ase tai Raamattu. Mutta ehkä kuitenkin jotain selkenee, koska kotiinpaluu kytee ”säteilevinä kuvina” miehen mielessä.

Elämä on ilveily, jota kaikkien on pidettävä käynnissä.

Rambossa ei koskaan sada, vaan rankkasataa. Ukkonen ei kumise etäällä vaan paukkuu pään päällä. Brian Tylerin painostava musiikki puristaa kuin kuristajakäärme. Loppuun saakka selvinneiden vaihtamissa katseissa on taitavan leikkauksen tuomaa ytyä.

Stallone ohjaa nelosestaan tiukan paketin räjähtävää toimintaa. On kuin tilaisi tutun pizzan samoilla vanhoilla lisukkeilla: verta ja suolenpätkiä. Taistelukohtaukset vyöryvät iskevinä ja viidakko muodostaa sopivan arkkityyppisen taustan. Hahmot ovat kliseisiä kuin Tarzan-elokuvista, eikä valkoisista poikkeavia alkuasukkaita kohdella tässä viidakkoseikkailussa sen lempeämmin.

Burman sotilasjuntta ja karen-kansan vainot ovat tosipohjaisia, mutta Rambo-elokuvassa niin sortajat kuin sorretutkin ovat vain värikkäitä maalitauluja. Todellisten kriisipesäkkeiden ja ihmiskohtaloiden pakottaminen väkivaltaelokuvan juonikuvioon on vastenmielistä ja kyynistä osanottoa maailman ongelmiin.

Jäänkin odottamaan brittiläisen Son of Rambow –komedian näkökulmaa. Siinä ohjaaja Garth Jennings (Linnunradan käsikirja liftareille) näyttää, miten 80-luvun pikkukakarat intoutuvat kesälomallaan tekemään oman versionsa First Bloodista.

Rimbaudin runolainojen suomennos Pekka Parkkinen ja Jaakko A. Ahokas, Weilin & Göös 1983.