Mikko A. HimankaKOKKOLA
J.S.Bachin Johannespassio Kokkolan kirkossa pitkäperjantaina 21.3 klo 19. Ian Honeyman, Teppo Lampela, Tuomas Lehtinen, Tuuli Lindeberg, Riku Pelo, Keski-Pohjanmaan kamarikuoro ja orkesteri joht. Juha Kangas.
Johannespassioiden monivuotinen perinne Kokkolassa sai arvoisensa päätöksen pitkäperjantai-iltana. Esittäjäkoneisto oli viime vuodelta jo pitkälti tuttu, mutta suora radiointi toi tietyn lisävärinän iltaan. En tiedä, nostiko vaativan hiljaisena seisova mikkirivistö kierroksia liiaksi, mutta alkukuorossa oli aistittavissa pieniä ylikunnon oireita. Lieviä varaslähtöjä, ylävireisyyttä ja rytmistä erimielisyyttä riitti aikansa, mutta pulssin tasaannuttua liturginen draama pääsi nousemaan siivilleen. Loppujen lopuksi kokonaisuus oli ainakin itselleni eräs vaikuttavimmista kautta vuosien.
Ensinnäkin on annettava reilu tunnustus kuorolle, joka oli selvästi tehnyt kotitehtävänsä. Rytmisesti vaikeat turba-kuorot sujuivat vakuuttavan napakasti, vaikka osa tempoista oli selvästi viime kertaa rivakampia. Myös evankelista Ian Honeyman ylsi minusta ehkäpä parhaaseen suoritukseensa. Vaikka ilma säkenöi jälleen sähäkästä ilmaisusta, parempi kontrolli ohjasti hieman tarkempaan ja laulullisempaan otteeseen. Vai syntyikö vaikutelma pelkästään siitä, että nyt kolmannella kuuntelukerralla pystyi näkemään rajun ekspressiivisyyden läpi olennaisen, mene ja tiedä.
Myös Riku Pelo esiintyi edukseen. Hänen luonteva äänensä on ryhdikkäässä soinnissaan minusta jo eräs barokkiosaston parhaita maassamme. Tuomas Lehtinen teki Jeesuksesta vilpittömän ja nuorekkaan tulkinnan, mikä sopi kokonaisuuteen mainiosti. Tuuli Lindebergin ääni ei ehkä ollut ihan parhaimmassa vireessään, mutta hän hoiti aariansa silti taidokkaasti. Samoin Teppo Lampela hallitsee äänialansa tekniikan ihailtavasti, mutta tiettyä herkkyyttä jäin kaipaamaan. Varsinkin ”Es ist Vollbracht” on koskettavuudessaan eräs passion dramaturginen kulminaatiokohta, jonka käsittely vaatii erityistä hellävaraisuutta. Lauri Pulakan Gamba onneksi soi satuttavan kauniisti, ja muutenkin orkesteri hoiti osuutensa tyylikkäällä tavallaan.
Johannes-passion kerronnan kaari sai kaikesta edellä mainitusta lisää kantavuutta. Korostetun hiljainen ”Durch dein Gefägnis”-koraali alleviivasi sanojensa viestiä, jossa on tiivistettynä koko Passion sanoma. Loppukuoron huikea nousu päätti teoksen mykistävällä voimalla. Sen jälkeen paras ja varmasti toivotuin palaute olisi ollut pitkä ja pyhä hiljaisuus, mutta osa yleisöstä ei selvästikään ymmärtänyt sellaisen voimaa. Pinnallisen kiireiset aplodit kielivät paitsi tilannetajun puutteesta, myös tietystä etäisyydestä Passion ajatusmaailmaan. Itse olisin mieluiten lähtenyt kirkosta ilman aplodeja, ja se ei olisi ollut negatiivinen kannanotto esiintyjille. Päinvastoin se olisi kertonut, että Passio osui ja upposi ihon alle.
Kriitikolle oli tietysti houkutteleva tilaisuus rientää kuuntelemaan radioitua versiota nauhalta. Mikrofonien kautta täpötäyden kirkon luokaton akustiikka ei ollut häiritsemässä, ja kansakunnalle lähti edustava otos kaupungin musiikkielämästä. Pääkaupungin lisäksi vastaavaan tasoon yltäviä paikkakuntia on muuten harvassa. Hienoa, että Yleisradiossakin tämä oli huomattu.