KOKKOLA

Keski-Pohjanmaan konservatorion musiikkimarkkinat huipentuivat lauantai-iltana Tribute to Frank Sinatra -konserttiin Snellmann-salilla. Klassikoita esitti 18-henkinen Ostrobothnian Jazz Orchestra Pekka Annanperän johtamana ja solistina toimi musiikin moniottelija Sami Pitkämö.

Sami Pitkämö on rento ja varma esiintyjä. Tällaiseen tribuuttiin vaaditaan ei vain äänellistä vahvuutta, vaan myös pelotonta suhtautumista klassikoihin. Yleisö on helppo saada mukaan legendan houkuttelemana, mutta silti on kappaleet kannettava omalla äänellä. Pitkämö selvisi haasteesta. Hänen laulutyylinsä on perin suomalainen. Äänessä oli kyllä myös ripaus hunajaa!

Konsertti olisi voinut olla kuulijaystävällisemmin rakennettu. Ainoat kolme Sinatra ja bigband -yhdistelmästä poikkeavaa kappaletta soitettiin peräkkäin, vaikka niitä olisi kaivannut väleihin tuomaan vaihtelua. Korva olisi kaivannut taukoa aistiakseen big band -soiton vivahteita paremmin.

OJO soitti taitavasti. Sordiino-vaihtelut olivat monipuolisia ja toivat sävyjä soittoon, joka oli välillä pehmeän ihanaa ja tarvittaessa kipakkaa. Bändillä on hyvä vire. Irrottelua olisi saanut olla enemmän! Vasta encoren Mac the Knifessa takarivin trumpetistit pääsivät napsuttelemaan sormiaan ja Simo Peltola tanssi congansoittonsa lomassa. Ehkä tähän vaikuttaa Pekka Annanperän selkeä, mutta välillä jopa jäykän sotilaallinen johtaminen. Se korostui, kun Pitkämö tulkitsi ja eli kappaleita jatkuvasti sormillaan ja käsillään, ikään kuin niillä olisi oma koreografia. Olisi hauska kuulla millaisen big band -soundin niillä saisi aikaan.

Sovituksellisesti nautittavia olivat erityisesti keveät poikkihuilusoolot tuoden raikkautta massan keskelle. Joukkovoimaa orkesterilla on ja kaikki sektiot toimivat hyvin. Kontrabassolla oli pieniä soolopätkiä ja niitä olisin mieluusti kuullut enemmänkin. Herkkäkorvaisena jouduin laittamaan korvatulpat kesken konsertin, ja silloin vasta erottuivat bassolinjat orkesterin musisoinnista. Count Basie Orchestran hengessä toiminut big band ei tuntunut paljon poikkeavan vanhoista kaavoista, vaikka se voisi olla kokeilemisen arvoista.

Konsertin helmi oli Pulmuset-sarjasta tuttu Love and Marriage. Siinä koko bändi oli mukana hillittömässä menossa. Alku oli herkullinen ja samoin lopun kasvatus yhteislauluineen kaikkineen. I´ve Got You Under My Skin -kappaleessa solisti lämpeni ja otti tilansa. Lempirakkauslaulussaan Night and Day Pitkämö toi tekstin hyvin esiin ja pasuunoista kasvava instrumentaaliosa oli hieno. Angel Eyes oli pianon ja laulun hyvin yhteen toimiva duo, jossa pianon herkkyys kosketti. Kepeille suomenkielisille Pitkämön kappaleille oli toimivat perustelut, mutta ennen kaikkea tilausta vaihtelevuuden takia. Fly Me to the Moon -kappaleen sovitus kuulosti raikkaalta. New York, New York oli raukea lopetus ja pelasi sillä, että encoreja odotettiin. Viimeisenä kuultiin ainoa mahdollinen kappale, eli elämää suurempi My Way, joka lopetti konsertin tyylikkäästi.