YLIVIESKA

Yleisessä Saunassa; Juha Vainion musiikkia Akustiikassa la 8.3. klo 19. Samuli Edelman, Jonna Kosonen, Juha Tapio.

Suurten ikäluokkien kasvaneeseen kulttuurinälkään sopivat hyvin helposti sulavat herkut. Katu-uskottavaksi tällainen tarjonta muuttuu sopivalla kasvojen kohotuksella, jotta yleisö pysyy hereillä ja soittaja motivoituneena. Juuri näillä motoilla on toteutettu useampi menestyksekäs projekti, ja monessa niissä on Kalle Torniaisella ollut olennainen rooli. Niin myös Akustiikan lauantai-illassa, jonka rumpalina ja sovittajana hän touhusi.

Vesa-Matti Loirin kaksi Junnu Vainio- aiheista levyä toteutettiin aikanaan suurin piirtein samalla mestariporukalla, joka nyt oli asettunut Akustiikan lavalle. Laulusolisteiksi oli valittu kolme mielenkiintoisen erilaista kärkinimeä ja näyttelijä Otto Kanervan tutut kasvot juontajaksi. Jo kiertuejulisteessa suurimpana oli Samuli Edelman, joka myös lavalla otti syvällisimmän tulkin paikan. Toisaalta Juha Tapion vilpitön olemus puhutteli hyvien kappalevalintojen ansiosta. Jonna Kosonen toi iltaan sopivasti naisenergiaa, ja hän kyllä yllätti positiivisesti tyylikkäällä otteellaan.

Tyylikäs ja uudistava sovittaminen on taitolaji, ja Torniainen on siinä varsin taitava. Uuden sovituksen kun tulisi kirkastaa kappaleen parhaat puolet ja pudistaa samalla aikansa eläneet kliseet pois häiritsemästä. Näin vaikkapa Minne tuuli kuljettaa muuttui vaivatta jenkan renkutuksesta syvälliseksi laulelmaksi. Toisaalta monipolviset piano- ja kitarasoolot olivat ilmeisestä virtuoosisuudestaan huolimatta tipalla särkeä illan herkän virityksen. Samoin on pakko kommentoida balanssipuolen ikuisuusongelmaa. Rummut tulevat niin herkästi läpi, että symbaalien sihistely polkee jalkoihinsa monta tärkeää asiaa, jota muilla soittajilla olisi sanottavanaan.

Junnu Vainion monipuolisuus tuli joka tapauksessa selväksi. Pakollisten Albatrossin ja Kotkan poikien ohessa soiteltiin muun muassa apteekin ovikelloa. Tällaisten mestariteosten perusteella Vainio oli Rautavaara-Helismaan linjan syvällinen jatkaja, jossa kulkuriromantiikka vie usein tummien vetten äärelle. Toisaalta huomiotta ei jäänyt yleisempi mielikuva Vainion railakkaammasta puolesta, jossa käydään ahon laitaa ja väliin parannellaan kauheaa kankkusta.

Olennaista tällaisessa illassa on hyvä käsikirjoitus, ja Junnu Vainion tuotannosta se taisi olla kiitollista rakentaa. Salin täysi yleisö oli ainakin tuloksesta ilmeisen tohkeissaan.