KOKKOLA

Kokkolan orkesteri, joht. Tuomas Hannikainen, solisti Anna-Liisa Bezrodny, viulu. Orkesteri koostuu Keski-Pohjanmaan kamariorkesterista ja Keski-Pohjanmaan konservatorion ja - ammattikorkeakoulun musiikinopiskelijoista ja opettajista.

Konsertin aloitti viulujen ja alttoviulujen soittama Poème de l´Exil, runoelma maanpakolaisuudesta. Hienovarainen, hiljainen kappale sopi hyvin konsertin alkuun. Aaltoileva, korkeaa jännitettä täynnä oleva teos täytti tilan harmonioillaan. Jäähyväisten tunnelmaa saattoi aistia. Hiven enemmän heittäytymistä tai antautumista olisi saanut vakava-aiheisen teoksen koskettamaan vielä syvemmin.

Felix Mendelssohn-Bartholdyn viulukonsertossa oli esillä koko suurten tunteiden arsenaali, mutta enemmänkin musiikillisina elementteinä. Suru tai tuska eivät tuntuneet todellisilta edellisen kappaleen jälkeen.

Aidoimmalta tuntui teoksen kolmas, leikkisän riehakas osa. Kappale on sooloviulistin herkuttelua ja Anna-Liisa Bezrodny oli dramaattinen tulkitsija. Punaisessa puvussaan, jousta ja tukkaa heitellen hän hyökkäili viulunsa kanssa ilmaisten intensiivistä ja omistautunutta melodraamaa. Orkesteri oli järjestäytynyt kuulokuvan kannalta onnistuneesti, bassot ja sellot kummankin puolen lavaa. Kappale oli kokonaisuudessaan varsin mahtipontinen. Pizzicatot olivat herkullisia. Siirtymä toiseen, rauhalliseen osaan sulautui miellyttävästi ilman taukoa yksinäisen puhaltimen myötä. Kolmas osa yltyi surumielisestä iloiseksi. Siinä varsinkin puhaltimilla oli hienoja kohtia. Teos päättyi mahtipontisesti, tietenkin.

Pateettisella linjalla jatkettiin viimeisessä teoksessa, Ludwig van Beethovenin Sinfonia nro 1 C-duuri, op. 21, mutta jyhkeämmällä otteella. Silti musiikki oli lennokasta, jopa hullua! Kenties kappale sai sopivaa juurevuutta kun orkesteri soitti seisten ja tosissaan. Paatokseen ei johdateltu, se vain vei mukanaan niin, että huomasi jalan naputtavan tahtia.

Kipakassa ensimmäisessä osassa esiteltiin soittimia ja joukkovoimaa. Kevyttä ja raskasta oli vuorotellen. Patarumpujen pärinä ja bassojen muhkeus miellyttävät. Seuraavan osan kaanon-pyörittely loi hienon tunnelman. Jousien työskentely oli vaikuttavaa. Menuetti-osion alussa oli pientä eriaikaisuutta, mutta muuten juuri hauska rytmittely oli tuotu onnistuneesti esiin. Hiljaisessa kohdassa jousten keveys loi hartauden tuntua.

Upeata oli, kun pauhaava orkesteri kuulosti hetkittäin huutavalta kuorolta. Musiikissa oli vuoropuhelua joka kasvoi hienosti niin, että räjähdystä odotti! Mutta soitto alkoikin pienestä jälleen, keräsi voimia uuteen pyörteeseen ja kiusoitteli moneen otteeseen aaltoliikkeellään. Viimein tuntui kapellimestari ohjaavan jopa nyrkeillään orkesteriaan suureen lopetukseen.

Vaikuttavinta konsertissa oli sujuva kommunikaatio, yhteistyö ja jokaisen osasen ammattimaisuus. Hannikainen oli kapellimestarina selkeä ja ilahdutti välittömällä käytöksellään. Etenkin kun hän encoreksi innosti kaikki miehet laulamaan Sä kasvoit neito kaunoinen naistenpäivän kunniaksi. Konsertista jäi hyvä mieli.