Soile SeppäOULU
Riikka Soinisen 10-vuotisnäyttely Galleria Harmajassa Oulussa 7.-30.3.
Oululaisen taidemaalarin Riikka Soinisen tyylille on tunnusomaista aiheen rajaamaton, lähes utuinen hahmotus. Sen saa aikaan materiaalisen kohteen lävistävä valo ja sitä kietovien värisävyjen uskomaton rikkaus.
Soinisen 10-vuotisnäyttely ei ole tästä poikkeus. Aihepiiriltään se kuitenkin poikkeaa kahdesta edellisestä, joista ensimmäisessä Oulun vanha rakennusarkkitehtuuri oli tunnistettavissa ja joista toisessa pääosan veivät fasadit, portit ja tornit. Meren, taivaan ja alavien rantanäkyminen valtaaman näyttelyn selitys on Hailuoto:
– Erinomaisesti kesäateljeeksi sopivan, selkeälinjaisen ja valoisan rakennuksen hankintamahdollisuus Hailuodon rannalta on elämämme parhaita asioita. Etäinen horisonttiviiva, pilvien ja ilmavirtojen synnyttämät loputtomat muunnelmat maisemassa ja saaren runsas linnusto ovat ottaneet minut valtoihinsa. Atmosfääri on niin väkevä, että en muuta ajanvietettä kaipaa. Ja aiheiden tulva on rajaton, selvittää Riikka Soininen.
Näyttelyssä kohtaa ensimmäiseksi maalauksen Verkonlaskijat, jossa veneen muoto heijastuu toistuvasti aaltoilevaan veteen. Impressionistisessa vaikutelmassa, jossa askeettinen tumma-vaalea sävytys kokoaa aiheen, on myös vaikuttavaa symboliikkaa. Jotain samaa kuin keltavoittoisessa Taivasmatkaajat -maalauksessa, jossa pienentyvien ja valoon sulautuvien veneiden suunta vie ylöspäin.
Maalausten väripohjalta vaihtelevina alueina kuultava hopeinen hohde selittyy pohjamaalien päälle kiinnitetyillä ohuilla alumiinilevyillä. Tällä hohteella on olennainen merkitys muun muassa maalauksessa Kevätjäitä, jossa sulavan jään voi kuvitella kontrastoituvan ilta-auringon punaisten heijasteiden kanssa.
Pitkää kirkkovenettä kuvaava The boat -maalaus helähtää kauniisti suomalaiseen sielunmaisemaan. Mutta aivan sen perusjuurille, kalevalaiseen maailmankuvaan saakka, johdattelee maalaus Veden vallassa. Tummasta syvyydestä hohkava punainen vene vertautuu mielessäni Tuonelan virtaan ja poikaansa etsivään Lemminkäisen äitiin.
Italiassa taidetta opiskellut Soininen on tuonut näyttelyyn myös alueellisia aiheita. Askelmat on eteerinen mukaelma Rooman Espanjalaisista portaista.
Vaaleanpunaisesta usvasta hahmottuva Lomakaupunki on tarkemmin nimeämätön, mutta Liitto -maalauksen pylväsrakenteisen fasadin esikuvana on Rooman Pantheon-temppeli. Tällä maalauksella Soininen sanoi kuvaavansa myös hyvää parisuhdetta, yhtä aikaa lujaa ja molemmille tilaa antavaa.
Millaisia valintoja taiteilijan mielessä tapahtuu aiheiden vyöryessä tajunnassa hallitsemattomina impulsseina, sitä Soininen kuvaa poikkeavan dynaamisessa maalauksessa Mielijohteita. Aallokossa pyörivistä veneistä on kuitenkin pääteltävissä, että Hailuoto on saanut taiteilijasta pysyvän otteen.