Terttu Autere: Kirjepostia. 128 s. Karisto, 2008.

Evakkoperheen tyttärenä Lahdessa ja Valkeakoskella asunut sekä Ylivieskassa pitkään äidinkielen ja historian lehtorina toiminut Terttu Autere opiskelee eläkepäivillään Hämeenlinnassa luovaa kirjoittamista. Harrastuksesta syntyi esikoisromaani, jonka voi luokitella naistenviihteeksi. Tuo määritelmä ei ole ollut vähättelevä enää vuosikymmeniin, sillä viihdekirjallisuus ja populäärikulttuuri yleensäkin on kelpuutettu jo pitkään esimerkiksi akateemisen tutkimuksen kohteeksi.

Viihde voi kaikkien muiden lajityyppien tavoin olla hyvää tai huonoa. Auteren romaani on sujuvasti ja tyylikkäästi kirjoitettu kuvaus pikkukaupungin naisten elämästä 1900-luvun alussa. Kustantaja määrittelee sen epookkiromaaniksi, ja kyllähän Autere kuvaa taitavasti aikakautta esimerkiksi tapojen, vaatteiden ja tavaroiden kautta. Pikkuporvarillinen elämä on kaupunkilaisten ihanne, jonka toteutumista vahtii sosiaalinen kontrolli.

Romaanin tapahtuma-aikaan naiset määriteltiin miehen kautta. Niinpä keskeiset henkilöt ovat jonkun vaimoja, leskiä, morsiamia, rakastajattaria, äitejä, piikoja...Oikeastaan vain tyttökoulun perustaja ja johtajatar, neiti Agatha Pärssinen ja ompelija, neiti Signe Hammar esiintyvät omana itsenäisenä itsenään.

Vanhaan aikaan sopii perinteinen kertojaratkaisu. Ulkopuolinen kertoja kohdistaa katseensa vuorotellen kuvattaviin hahmoihin. Kuten naisten kirjoittamat kirjat vuosisatoja sitten, nielaisee tämäkin romaani sisäänsä otteen päiväkirjasta, kirjeitä ja jopa tyttökoululaisen aineen, joka tosin jää melko irralliseksi.

Osa tekstin voimaa on sen aistillisuudessa. Terttu Autere kuvaa tunnelmia mm. hajujen ja äänten kautta. Mainio esimerkki osuvasta henkilökuvauksesta on johtajatar Pärssisen muuttuminen taikuriksi, kun hän innostuu kertomaan matkoistaan tai historian tapahtumista.

Romaanin feministinen tendenssi on hienovarainen eikä liian osoitteleva. Se ilmenee esimerkiksi rehtori Martiskaisen Elli-vaimon kohtalossa. Hän on joutunut lopettamaan opintonsa avioliiton vuoksi ja on raskauksien ja imetysten rasittama. Se ilmenee myös, kun tyttökoululainen Maikki Holm katsoo äitiään, joka itkeskelee ja alistuu miehensä rakastajattarien olemassaoloon. Tytär ajattelee tulevansa mieluummin ikäneidoksi kuin tuollaiseksi.

Henkilöiden tarinat nivoutuvat osittain yhteen. Osa niistä jää kuin nupulleen. Lukija miettii, miten maisteri Martti Fagerin ja tyttökoululainen Sonja Orellin elämä jatkuu kihlauksesta eteenpäin. Entäs iloluontoisen leskirouva Ramstedtin ja hänen salaperäisen Hjalmarinsa? Tuleekohan soljuvalle tekstille jatkoa?