Tiina RuotsalaKOKKOLA (KP)Suuri Viihdekonsertti juhlisti Kokkolan Talviharmonikan kymmenvuotisjuhlaa keräämällä Snellman-salin täpötäyteen molempiin konsertteihin. Ehkä suurin vetonaula oli viihdetaiteilija Tapani Kansa, mutta ainakin allekirjoittaneen mielestä konsertista tekivät suuren Guardia Nueva solisteineen sekä Amoroso-viihdeorkesteri erinomaisen taitavan kapellimestari Teemu Honkasen hyppysissä.
Talviharmonikkaviikon taiteellinen johtaja Raimo Vertainen on työssään kunnianhimoinen. Hänelle ei riitä pelkästään salin täyteen vetävä tähtiartisti, vaan viihdekonsertin ohjelmisto on mielenkiintoinen ja orkesterisovitukset vaativat – usein tavanomaisuudesta poikkeavat. Erityisesti Petri Ikkelä on persoonallinen sovittaja ja huumoriveikko, siksipä ratkaisuissaan myös rohkea. Eipä tule ainakaan aika pitkäksi tällaisella konseptilla.
Guardia Nueva on aivan ihana, siitä ei päästä mihinkään. Ja sen lauantaiset solistit Tuomas Airola ja Pauliina Kumpulainen vilpittömiä ja persoonallisia. Tallarin solistina tunnettu Kumpulainen sai nyt antaa itsestään yleisölle toisen puolensa kuultavaksi. I will always love you ja I surrender saivat nuorelta laulajattarelta persoonallisen ja hienon tulkinnan.
Illan komein tulkitsija oli ehdottomasti Tuomas Airola, vaikka hänen esittämänään kuultiinkin vain kaksi kappaletta. Afrikan yöhön taianomaisesti johdattava Capriccio sai haikeaksi ja persoonallinen Balada para un loco sekä nauramaan että liikuttumaan. Guardia Nuevan solistina Tuomas Airola saa halutessaan raavaankin miehen itkemään. Jäämme vain odottamaan Guardia Nuevan omaa konserttia.
Lavalle nousi myös toisen puoliajan tähti Tapani Kansa, mutta hän ei päässyt tulkinnassaan samalle tasolle orkesterin kanssa kuin edeltäjät. Ensimmäisen puoliajan päätti osa Astor Piazzolan Enkelisarjasta, joka on komea ilman Jorma Uotisen tanssiakin.
Jos ei Kansa vakuuttanut Guardia Nuevan solistina niin Amoroson kanssa yhteinen sävel oli vielä enemmän hakusessa. Kun juontaja Anne Pohtamo ilmoitti Kansan kirjoittaneen Strangers in the night -kappaleen sanat suomeksi tauon aikana ja totesi tämän kertovan artistin suuresta ammattitaidosta, koki kuulija, että kyse oli yleisön suuresta aliarvioinnista.
Tapani Kansan ääni on upea, sitä on ilo kuunnella, mutta Kokkolan konsertti olisi kaivannut levyään työstävältä ja konserttikiertuetta vetävältä artistilta hieman enemmän paneutumista. Aivan kuin laulaja olisi merkinnyt puoli toista vuotta sitten kalenteriinsa päivämäärän 23.2.2008 kohdalle, että Kokkola – eikä sitten muuta. Osa yleisöstä kiitti poistumalla salista ennen konsertin päätöstä. Tosin ihmetellä täytyy moista kiirettä. Jos on aikaa istua konsertissa, niin ehkäpä sitten on aikaa hieman jonottaan takkiaankin narikasta.