Joni UusimäkiTuija Lehtinen: Traktori, Otava 2007, 270s.Tuija Lehtisen uusin nuortenromaani Traktori on pääasiallisesti humoristinen seikkailu, jossa on riipaisu rakkaustarinaa.
Juonta seurataan viisitoistavuotiaan rikin näkökulmasta. Riki perii yllättäen liki tuntemattomalta isoenoltaan traktorin, ja vanhoja kodinkoneita ja putkiradioita. Rikin tyttöystävä Tiuku on juuri särkenyt hänen sydämensä, ja korjatakseen särkyneen sydämensä, Riki lähtee matkalle juuri perittynsä traktorinsa kanssa. Matkalla halki Suomen hän tapaa erilaisia ihmisiä, ja joutuu mitä hankalimpiin tilanteisiin. Samalla hän myös huomaa toteuttavansa isoenonsa täyttymätöntä unelmaa.
Romaanista saa hyvän ja realistisen kuvan nykypäivän nuorista. Riki on kavereitaan hieman ujompi ja kiltimpi poika. Tyttöystävänsä petoksen jälkeen Riki kuitenkin masentuu ja alkaa käyttäytyä hieman itsetuhoinsesti ja epävarmasti. Matkallaan Riki kasvaa ihmisenä ja oppii ottamaan vastuuta teoistaan. Rikin ajatusmaailma ja käyttäytyminen tuntuu hyvin todelliselta, ja on yksi romaanin vahvimmista koukuista.
Vaikka Rikin ja hänen kavereittensa käyttäytymistä voi pitää hyvin realistisena, ei romaani kuitenkaan yritä liikoja. Aina välillä löytyy realismin tilalta hyvin iloinen ja optimistinen asenne maailmaa kohti. Ystävällisiä ihmisiä löytyy mistä milloinkin, ja apua löytyy aina ongelmien esiintyessä. Onhan se tavallista, että löytyy ystävällisiä ihmisiä tarjoamassa apuaan, mutta tuntuu hyvin epätodennäköiseltä, että niitä löytyisi joka nurkan takaa.
Kokonaisuutena romaani toimii hyvin. Kieli on hyvin kevyttä ja helppoa luettavaa, niin kuin nuortenromaanissakin pitää olla. Juoni etenee sujuvasti, eikä jätä tilaisuutta tylsille hetkille. Tarvittaessa, romaani osaa myös olla hyvin jännittävä ja koukuttava.
Tuija Lehtisen Traktori on yksinkertainen ja toimiva nuortenromaani. Vaikka se ei tarjoa mitään uutta ja mullistavaa, on se kuitenkin yllättävän hauskaa luettavaa. Romaani on sen verran positiivinen yllätys, että jos vain mahdollisuutta on, kannattaa siihen ehdottomasti tutustua.