Douglas Robinson: Pentinpeijaiset. Suom. Kimmo Lilja. 301 s. Kustannusosakeyhtiö Avain, 2007.

Yhdysvaltalainen kirjallisuuden ja kääntämisen tutkija Douglas Robinson on kirjoittanut runoilija ja kääntäjä Pentti Saarikoskesta, 1937 – 1983, omaleimaisen elämäkertaromaanin. Tarina ei ala lapsuudesta, vaan nuoruuden ajasta, jolloin parikymppinen Saarikoski aloitteli uraansa Helsingissä. Elämässä mennään eteenpäin noin 30 vuotta Saarikosken kuolemaan ja hautajaisiinkin asti.

Douglas Robinsonin neljä ensimmäistä lukua perustuu Pekka Tarkan kirjoittaman elämäkerran ensimmäiseen osaan vuosilta 1937 – 1963. Vuonna 2003 ilmestynyt toinen osa, joka kertoo Saarikosken vuosista1964 – 1983, ei ehtinyt ilmestyä ajoissa romaanin lähteeksi, mutta Robinson sai siitäkin osia käyttöönsä vedoksina Tarkalta.

Kahdessa viimeisessä luvussa Robinson käytti Saarikosken kolmannen vaimon Tuula-Liina Variksen mainiota muistelmateosta Kilpikonna ja olkimarsalkka. Homeros-luvussa hän käytti Sirkka Garamin kirjaa Veljeni Pentti. Joyce- ja Homeros-luvuissa oli lähteenä neljännen vaimon Mia Bernerin teos P.S. Merkintöjä suruvuodelta.

Jos on tutustunut lähdeteoksiin, ei Pentinpeijaiset-romaani tarjoa juuri uutta aineistoa runoilijana ja kääntäjänä arvostetun Saarikosken vaihtelevasta elämästä, työstä ja kuluttavasta elämäntavasta.

Näkökulma ja käsittelytapa on uusi, sillä Saarikoskesta ei ole aiemmin kirjoitettu sepitettyä elämäntarinaa. Robinson ei tyydy vain kertomaan kronologisesti etenevää, ulkopuolisen kertojan tarinaa, vaan kehittelee mukaan korppikertojan ja Karhun sekä erilaisia henkiolentoja. Hipponaks kertoo Pentille käännöstarinaa, Agricola esiintyy ”Grickelinä” ja Joyce Hermeksenä. Lopussa ilmestyy musta tyttö kuolemanenkelinä ja vietetään pentinpeijaiset. Näiden surrealistisen elementtien vuoksi kirjan tyylilajia kuvataan maagiseksi realismiksi.

Kirjoittajalle noiden kummallisten kertojien kehittely on voinut olla kiinnostavaa ja haastavaa, mutta lukijalle se on pääasiassa painolastia. Maailmankirjallisuuden käännösten ja kirjailijan vaiheiden mukaan etenevää tarinaa olisi selvempi seurata ilman niitä. Lopun kuolemanenkeli tosin kiehtoo.

Etenkin alkupuolella ryyppäjäiset ja orgiat toistuvat. Vaimot vaihtuvat ja lapsia syntyy, muttei heitä välttämättä edes nimetä puhumattakaan, että kuvattaisiin isän suhdetta heihin. Vaimoista vähimmälle huomiolle jää toinen eli Marjukka. Selväksi tulee, ettei suuri ikoni osannut syödä eikä hoitaa raha-asioita ilman naisten huolenpitoa.

Kustantaja kuvaa Robinsonia suomen kielen ja kirjallisuuden ystäväksi, joka on asunut vuosia Suomessa. Hän on opiskellut ja työskennellyt mm. Jyväskylän ja Tampereen yliopistoissa. Romaani esitellään kunnianosoitukseksi suomen kielelle, kirjallisuudelle ja kääntämiselle.

Koska Robinson on nimenomaan kääntämisen tutkija ja Saarikoski käänsi suurta maailmankirjallisuutta, korostuu romaanissa kääntäminen selvästi omien runojen kirjoittamista enemmän. Faktaa ja fiktiota on tällaisessa kirjassa mahdoton ja ehkä turhakin erottaa. Saarikosken elämä tai ainakin kuva, jota hän siitä halusi luoda, lienee ollutkin tarua ihmeellisempää.