KOKKOLA (KP)

Kauppamatkustaja Willy Lomanin henkivakuutussumma hänen kuollessaan on lähes sata kertaa suurempi kuin hänen vaatimaton vuosipalkkaansa. Ennen kuolemaansa hän on työnantajan ja yhteiskunnan silmissä jokseenkin arvoton: velkainen, vanheneva ja väsyvä, lopulta työtönkin luuseri.

Arthur Millerin näytelmän yhteiskunnallisuutta ja ajankohtaisuutta korostetaan, eikä suotta. Samalla Miller on psykologisesti tarkkanäköinen ihmisten ja näiden välisten suhteiden kuvaaja. Ei voi sanoa, että kirjailija vain psykologisoi – sillä samoin kuin Brooklynin ankeat kerrostalot varjostavat Lomanien pientä, mutta kerran ah, niin idyllistä, taloa ja pihaa, samalla tavoin yhteiskunta ja sen kovat arvot puristavat otteessaan perhettä ja sen jäseniä.

Jarno Hiilloskorven Kokkolan kaupunginteatterille ohjaamassa esityksessä kuvataan oivaltavasti erään perheen kriisissä räjähtelevää elämää, jota valheellisissa kuvitelmissa eläminen värittää.

Kauppamatkustajan kuolema on perinteinen, realistinen näytelmä. Toteutuskin on perinteistä puheteatteria, paikoin verkkaisesti etenevää, mutta kaiken kaikkiaan antaumuksella ja ammattitaidolla tehtyä. Sujuvat siirtymät ja selventävät takautumat, hienosta tekstistä puhumattakaan, pitävät esityksen liikkeellä ja mielenkiinnon vireillä.

Roolitus on erittäin osuva ja näyttelijäntyö hienoa. Jukka Voutilainen (vier.) pääosassa tuo Willy Lomanin mielenliikkeet pintaan vaikuttavalla herkkyydellä ja intensiteetillä. Vanhan kaupparatsun loppuupalamisen ja fyysisenkin väsymyksen voi aistia. Vaikka Loman pyrkii viimeiseen asti huiputtamaan itseään ja muita kuvitelmillaan, todellisuus puskee väkisin pintaan, ja sen myötä nöyryytykset sekä syyllisyys heikkoudesta isänä ja kasvattajana.

Pojat, Biff (Juhani Rajalin, vier.) ja Happy (Tuomo Kemppainen) nähdään sekä isäänsä ihailevina teinipoikina että kapakassa machoiltaa viettävinä mutta yhtä kaikki pojiksi jääneinä reppanoina. Sittemmin toinen jatkaa isänsä viitoittamaa elämänvalheen, menestyksen ihannoinnin ja miellyttämisenhalun tietä, mutta toinen näkee rehellisesti puutteensa ja mahdollisuutensa, mikä vaikuttaa jo voitolta. Elämä on Biffille toisaalla kuin urbaanissa valkokaulusammatissa.

Eija Varima Linda-äitinä luovii miehensä ja poikiensa välissä ja pyrkii estämään räjähdyksiä. Mielestäni äidissä tapahtuu näytelmän kuluessa muutos: tasoittelevasta ja tasapuolisesta, väsyneen pelokkaastakin, hän kääntyy uhoavan, sekoilevan miehensä leijonamaiseksi puolustajaksi omia poikiaan vastaan.

Linda näkee hyvinkin selkeästi miehensä puutteet, mutta ymmärtää, että yksi on jäljellä: ihmisarvo. Sitä hän haluaa kaikin voimin pönkittää. Sillä ei hän ole epärealistinen. Yksi näytelmän mieleen jäävistä repliikeistä on äidin ”Paljonkin pitäisi tehdä, mutta mitään ei ole tehtävissä”.

Osmo Matikainen tuonpuoleisesta Willylle ilmestyvänä arvoituksellisena Ben-veljenä on hätkähdyttävä, hyytävä mutta samalla hauska. Tuonilmaisissakin vauras velipoika on busy ja happy, tosin sopivan kolkolla ja piittaamattomalla tavalla. Jarmo Perälä Willyn ainoana ystävänä on vakaa ja rauhallinen vastapaino hermoheikolle kaupparatsulle.

Eija Kyllönen (vier.) kauppamatkustajan harha-askeleena on kerrassaan hemaiseva. Hannu Björkbacka (vier.) näyttelee melko vahvasti tyylitellen Willyn bossia Howard Wagneria, jonka hahmossa yhdistyvät pinnallinen hilpeys ja perimmäinen kovuus. Pukumies Tonto Niemi on älyllä ja ahkeruudella menestyneen pojan perikuva, Lomanin ”luuseripoikien” ironinen vastakohta, Niina Heinonen pirtsakka Jenny ja Leif Andersson (vier.) leppoisa palveluammatin edustaja.

Lavastuksen, valojen ja tehosteiden kokonaisuus tehoaa (se sydämen jyske, kun Ben astuu kehiin!). Viimeistelty puvustus ja rekvisiitta luovat hienosti ajankuvaa ja korostavat osaltaan ajan kulkua.

Arthur Miller: Kauppamatkustajan kuolema (suom. Sirkku Peltola). Ohjaus: Jarno Hiilloskorpi. Lavastus: Markku Sirén. Puvustus Mirjami Saarni. Valot: Ari Auvinen. Äänet ja tehosteet: Vesa Lahti. Ensi-ilta Kokkolan kaupunginteatterissa 2.2.