Kokkolalaiset serkukset Irma Isohanni ja Maija Kuvanto istuvat tyytyväisenä Kuvannon olohuoneessa. Pöydällä heidän edessään on viime keväänä valmistunut korusarja, jonka juuret ovat syvällä Hannin suvun historiassa. Osassa koruja on punainen kivi, Lapin graniittia, osassa kiven paikalla on kasvofiguuri.

– Myös alkuperäisessä vyössä oli kasvofiguuri. Siitä syystä se otettiin mukaan myös tähän korusarjaan, naiset kertovat antaen viitteitä siitä, että koruihin liittyy jotain mielenkiintoista.

Isohanni ja Kuvanto kuuluvat Hannin sukuun. Koruun liittyvä tarina alkaa puolestaan Matti Tuomaanpoika Hannista, jonka jälkeläisiä Isohanni ja Kuvanto ovat kahdeksannessa sukupolvessa.

Kuvanto on oikeassa todetessaan, että koruun liittyvässä tarinassa on sadunomaisia piirteitä isovihan aikaisista julmuuksista huolimatta. Tarina on täynnä jännitysnäytelmän aineksia, kysymyksiä ja paikoilleen loksahtelevia palasia.

Tarina alkakoon.

Eletään 1700-luvun alkupuolta ja isovihan aikaa. Kannuksessa Hannin kylällä asuva Matti Tuomaanpoika Hanni kuulee, että ryöstöretkiään toteuttaneet kasakat ovat tappaneet ihmisiä naapurikylällä Ainalissa.

Levottomien aikojen takia Matti piilottaa kotitalonsa läheisyyteen, metsään niityn kupeeseen, runsaan määrän Kaarle XI:n ja Kaarle XII:n aikaisia hopearahoja sekä renessanssiajan kullatun, kivin koristellun hopeavyön. Hän jakaa omaisuutensa kahteen pussiin, sillä onhan hänellä kaksi poikaa, 15-vuotias Matti sekä hieman vanhempi Iisakki.

Matti Tuomaanpoika Hanni kuolee 11. lokakuuta 1714 venäläisten kasakoiden kiduttamana. Matti-poika joutuu kasakoiden vangiksi, mutta onnistuu pakenemaan ja palaamaan kotiinsa vuosia myöhemmin.

Matti tiedustelee omaa perintöosuuttaan veljeltään Iisakilta. Iisakki kertoo ottaneensa metsästä vain oman osuutensa. Matti kuitenkin uskoo veljensä pimittävän häneltä tietoja. Hän suuttuu ja muuttaa vaimoineen Himangalle.

Matti Matinpoika Hannin perintöosuuden kohtalo ratkeaa vasta lähes kolme vuosisataa myöhemmin.

Hypätään vuoteen 2003. Toholampinen malminetsijä Aaro Paananen etsii kultamalmia Hannin metsistä noin parin kilometrin päästä kylän asutuksesta Mutkalammin suuntaan.

Kultasuonen sijaan hän löytää kiven päältä vanhoja hopearahoja sekä käädyn, joka osoittautuu vanhaksi vyön kappaleeksi. Vyö on polttokullattua hopeaa, ja siinä oleva kivi on hiottua lasia. Kyseessä on harvinainen löytö.

Museoviraston vaatimuksesta vyön löytyminen on pidettävä salassa vuoden verran. Korun ainutlaatuisuuden vuoksi se lunastetaan Kansallismuseon kokoelmiin.

Vyön alkuperä herättää kysymyksiä monilla tahoilla. Palapelin palaset alkavat loksahdella kohdalleen kuitenkin kahdesta eri suunnasta. Toisaalla pyhäntäläinen Veijo Sydänmetsä tutkii sukunsa juuria. Kyse on Hannin suvusta. Sydänmetsän mielessä herää epäilys siitä, liittyykö Hannin metsästä löytynyt vyö hänen esi-isäänsä Matti Tuomaanpoikaan.

Toisaalla puolestaan niin ikään Matti Tuomaanpoika Hannin jälkeläinen, himankalainen Alpo Rahkonen miettii esi-isänsä yhteyttä löytyneeseen renessanssivyöhön. Rahkosen tiedossa nimittäin on se, että Matti Tuomaanpoika oli piilottanut isovihan aikaan omaisuuttaan metsään.

Ratkaiseva todiste on Suur-Lohtajan käräjäpöytäkirjoista löytyvä fakta. Sen mukaan Matti Tuomaanpoika Hannin pojat Matti ja Iisakki ovat ajautuneet riitoihin metsään piilotetun perinnön takia.

Kun monien sattumien summana selvisi, että Hannin metsistä löydetty vyö liittyy heidän sukuunsa, viipyilivät Kuvannon ja Isohannin ajatukset melkoisen usein 1700-luvun tapahtumissa.

– Vyön on todennäköisesti valmistanut turkulainen kultaseppämestari Hartwig Welligh ennen vuotta 1640, tietävät Kuvanto ja Isohanni kertoa vyön alkuperästä.

Maija Kuvanto sai idean korusarjaan eräänä iltana nukkumaan mennessään: renessanssivyöstä oli saatava uusiokoru suvun jäsenille. Antti ja Viljami Isohannin perinnetyöryhmä oli yhteydessä Lahden ammattikorkeakoulun muotoiluinstituuttiin, jossa innostuttiin korusarjan ideoinnista.

Lehtori Immo Lahtelan opiskelijat ottivat työnsä vakavasti, sillä he tutustuivat alkuperäiseen vyöhön Kansallismuseolla. Korusarjasta valmistui kymmenen ehdotusta. Hannin suvun jäsenet kävivät Lahdessa tutustumassa töihin ja valitsivat niistä kaksi jatkotyöstettäväksi. Reissuja Lahteen kertyi useita, ennen kuin lopullinen malli saatiin päätettyä. Hanni-koru oli syntynyt.

Muinaisvyöstä teetetty, viime keväänä valmistunut korusarja pitää sisällään kaulakorun, rintaneulan, korvakorut, solmioneulan, kalvosinnapit, rannekoru sekä sormukset miehille ja naisille. Niiden tekijä on haapajärvinen Risto Kärkkäinen.

Kyseiseen vyöhön liittyy vielä monia kysymysmerkkejä, jotka ansaitsisivat oman tarinansa. Miten koru päätyi Turusta Kannukseen Hannin kylälle ja Matti Tuomaanpoika Hannin omaisuudeksi?

Entä miten Matti Matinpoika Hanni pääsi pakenemaan kasakoiden kynsistä ja löysi tiensä takaisin kotiin Hannin kylälle?

Kolmas mielenkiintoinen, tarinanarvoinen kysymys on se, missä vyön toinen osa on tällä hetkellä?

– Sitähän ei tiedä, saadaanko näitä kysymyksiä koskaan selville, miettii Maija Kuvanto.

Saadaan tai ei, jokaiseen kysymykseen on kuitenkin tarjolla tuhat ja yksi tarinaa, joilla kukin voi leikitellä mielessään haluamallaan tavalla!