Ulkokuoreltaan BMW:n myydyimpiin luokkiin ei ole tullut aivan juuri muutoksia, mutta konepellin alla tekniikka kehittyy jatkuvasti.BMW:n merkki liitetään yleensä urheilullisuuteen, mutta uusia bemarimoottoreita myydään tehokkuuden lisäksi vähäisellä polttoaineen kulutuksella sekä entisistä versioista laskeneilla päästöarvoilla.
Erikoisin muutos uusissa moottoreissa on koneen sammuminen esimerkiksi risteyksissä. Aivan kuin hybridiautot, uusi BMW:n moottori sammuu kokonaan risteyksessä pysähdyksessä, kun vain vaihde on vapaalla ja kytkintä ei paina. Jotta ”sammuminen” tapahtuu automaattisesti, moottorin tulee olla lämmin ja akun varaustilanne hyvä. Testiajossa nollakelillä lähdettäessä moottori sammui kolmen-neljän kilometrin ajon jälkeen.
Heti kun kytkimen painaa pohjaan, moottori käynnistyy automaattisesti ja tämän jälkeen auto lähtee liikkeelle aivan normaalisti.
Järjestelmän avulla polttoainetta säästyy kaupunkiajossa selvästi, mutta tällainen ajaminen tulee opetella. Harva siirtää liikennevaloissa vaihteen vapaalle ja irrottaa jalan kytkimeltä.
Hybridiautojen tapaan uusissa BMW:n moottoreissa hyödynnetään jarruenergiaa. Sekä varsinaisessa jarrutuksessa että pelkällä moottorijarrutuksella syntyvä hukkaenergia siirtyy auton sähköjärjestelmään. Täten akun kuormitus vähenee.
Taloudelliseen ajotapaan liittyy myös mittariston keskellä oleva näyttö oikeasta vaihteesta. Näytöstä näkee jatkuvasti ajon aikana ajaako oikealla vaihteella vai tulisiko vaihtaa suurempaan tai pienempään pykälään, jotta polttoainetta kuluisi mahdollisimman vähän. Kiihdytettäessä järjestelmä toivoo suurempaa vaihdetta yllättävänkin varhaisessa vaiheessa.
BMW:lla on tutkittu tarkasti myös renkaiden vaikutusta kulutukseen. Yhtiö on kehittänyt järjestelmää, missä ajon aikana renkaiden muoto muuttuu muun muassa nopeuden mukaan, jotta polttonesteen kulutus olisi kaikissa ajohetkissä mahdollisimman vähäinen. Vierintävastuksen muutoksia saadaan aikaan erityispinnoilla niin renkaan sivuosissa kuin kulutuspinnoissakin.
Erilaisilla uusilla ratkaisuilla kulutus on vähentynyt etenkin kaupunkiajossa selvästi, mutta tehot eivät ole tippuneet. Pikemminkin päinvastoin.
Aika erikoista on ollut seurata, miten laajasti kulutuksen alhaisuuden ja päästöarvot BMW on nostanut viime aikoina mainontaan sporttisuuden rinnalle...