Raija Oranen: Valkea talo jokivarressa. Teos, 2007; Pirkko Vekkeli: Liisa Lipsanen Bisneslady. Minerva, 2007.

Raija Orasta ja Liisa Lipsasta yhdistää se, että he molemmat ovat vaatekauppiaitten tyttäriä. Nuoruutensa he molemmat ovat viettäneet Itä-Suomessa.Yhteinen lenkki löytyy myös televisiosarjasta Puhtaat valkeat lakanat. Siinä esiintyvän yrittäjäperheen esikuvana Oranen käytti Seppälän sukua.

Raija Oranen kirjoittaa tällä kertaa tarinaa omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Omaelämäkerralliseen osioon liittyy sepitetty osapäähenkilöstä Johannasta pankinjohtajana aikana, jolloin lama-aika kohtaa Suomen.

Lapsuutensa Johanna viettää Kajaani Oy:n talossa. Talon nimi on oikeasti Hietaniemi ja sen naapurissa on Kainuun Osusliike, johon sodanjälkeisiä uutuuksia, kuten taateleita ja banaaneja alkoi pikkuhiljaa ilmestyä. Isä Janne oli Kajaani Oy:n metsäteknikko. Suuri talo täyttyi työmiehistä ja välillä myös herroista, joille äiti Sofia kattoi ruuan ruusuiksi leikattuine tomaatteineen ja retiiseineen salin puolelle. Ennen vaatekaupan hankkimista äiti toimi ompelijana ja Johanna siskoineen sai nauttia kauniista vaatteista.

Perheessä vieraili vähän väliä myös mummu, joka oli kaiken uuden, kuten purukumin vihaajana Johannan mielestä oikea kiusankappale.

Kajaani Oy:n talossa vietettyä lapsuutta Raija Oranen kuvaa lapsen näkökulmasta kansatieteilijän tarkkuudella. 1950-luku sinkkisine tiskipöytineen, viinapullosta tehtyine kostutuspulloineen ja ensimmäisine volkkareineen piirtyy elävästi lukijan näkökenttään. Havaintojen suorastaan eideettisestä tarkkuudesta aistii, että niitä on tehnyt aikoinaan kirjailijaksi ajautuva henkilö.

Huomattavasti ylimalkaisemmaksi kuvaus muuttuu itse teoksen nimiosassa, Valkea talo jokivarressa eli ajassa, jonka Johanna viettää Jannen ja Sofian perheelleen rakentamassa uudessa talossa. Ulkomaailma kouluineen ja kavereineen vie jo huomattavasti enemmän huomiota kuin kodin kuvaus.

Enemmän kuin kotitalo saa romaanissa sijaa äidin kasvava liiketoiminta. Kauppamatkustajien käynnit ja heidän tuomansa ihanuudet samoin kuin äidin järjestämät muotinäytökset, joissa Johanna saa esiintyä mallina, on kuvattu taas tarkasti. Kauppiaan tyttärenä Johanna saa nauttia ensimmäisenä muotivaatteista, mikä lisää hänen itsetuntoaan ja estää alistumasta opettajien kouluissa, joita Johanna vaihtelee lukioaikanaan. Aina vanhemmat antavat hänelle siihen luvan.

Teoksen aikuisosa, Johannan toiminta kylmäverisenä toimintoja saneeraavana pankinjohtajana, sen sijaan on edellisiä jaksoja irrallisempi ja päälleliimatumpi.

Linkkeinä menneisyyteen toimivat perheenjäsenet ja yllättäen tavatut luokkatoverit. Vaikuttaa siltä, ettei Oranen ole toistaiseksi kyllin kypsä käsittelemään pankkikriisin nyansseja tai sitten jakso ei vain sovi muuten omaelämälähtöiseen lämminhenkiseen kerrontaan.

Pirkko Vekkeli on kirjoittanut teoksensa Liisa Lipsasesta tietokirjan tapaan. Kirjaan sisältyy sisällysluottelo ja memorandum sekä henkilörekisteri, mikä on tämänlaatuisissa teoksissa harvinaista. Samaa tarkkuutta tekijä ei sen sijaan ole valitettavasti käyttänyt tekstin sisällön tietoja tarkistaessaan. Esimerkiksi Liisa Lipsasen (s. Seppälä) äidinkielenopettaja lienee ollut legendaarinen Irma Lonka eikä Irja Lonka.

Tv-antennia taas käytettiin pönkittämään hameenhelmoja 1960-luvun alussa eikä edellisellä vuosikymmenellä.

Itse bisnesladyn tarinan Pirkko Vekkeli kertoo iskevästi. Tämä kirja on pakko ahmia, kun sen on kerran luettavakseen saanut. Samalla teos liittyy kiinteästi suomalaiseen liike-elämän historiaan: pikkukauppiaina Kouvolan seudulla aloittaneet Elvi ja Edvard Seppälä vaurastuvat ja laajentavat toimintaansa. Entistä enemmän sitä tekee perheen toinen polvi, johon liike-elämän koulutuksen saaneet Liisa, Leena ja Hannu kuuluvat. Kouvolan

jälkeen perustetaan liike Helsinkiin, jonka jälkeen nuorisomuotiin erikoistuneita Seppälän liikkeitä alkaa ilmaantua joka puolelle maata kuin sieniä sateella ja lopulta ulkomaillekin New Yorkia myöten.

Median kiinnostus kaunista Liisa Seppälää kohtaan kasvoi, kun ilmeni, että hän seurusteli viihdetaiteilija Ilkka Lipsasen alias Dannyn kanssa. Kirja käsittelee eroon päättyneen avioliiton tarinan hienotunteisesti. Entinen missi Armi Aavikko mainitaan, mutta suhteesta ei tehdä numeroa.

Kummallakin puolisolla on oma elämänsä ja yhteistä aikaa perheelle, johon syntyy kolme lasta, ei juuri löydy. Syynä on toisaalta perheenpään viikonloppuihin painottuva keikkatyö ja perheenäidin valtava työpaine ja bisneksen vaatimat pitkät ulkomaanmatkat.

Lopulta Seppälä myydään Stockmannille, sopivasti laman kynnyksellä. Hannu Seppälä ryhtyy työskentelemään kiinteistöalalla Espanjassa ja Portugalissa. Laman ryöpsähtäminen syliin saa hänet tekemään epätoivoisen teon eli päättämään päivänsä oman käden kautta. Liisa Lipsaselle käy paremmin. Hän hankkii Ruotsista Mauritzbergin linnan ja ryhtyy kunnostamaan sitä lomakeskukseksi samalla tarmolla kuin hän aikoinaan oli tehnyt Seppälää.

Bisnesladyn tarinaa kertovat Liisan itsensä lisäksi myös hänen ystävättärensä ja entiset alaisensa. Lukijalle selviää sekin, ettei italialainen Edoardo Martinelli suinkaan ollut suunnittelija, mutta olipahan vain hyvä keulakuva julkisuudessa Seppälän italialaishenkiselle mallistolle, hän kun osasi lausua somasti TV-mainoksen repliikkinsä: Sepälästä...

Esineenä kirja Liisa Lipsasesta on suorastaan ruma. Tämäntyyppisen kirjan formaatti olisi voinut olla isokokoisempi kuin nyt painettu teos. Kirjan rusehtava paperi näyttää makulatuurilta kiiltävien kuvasivujen rinnalla.

Niille taas on tungettu samalle sivulle mustavalkoisia ja värillisiä kuvia. Kaikki kuvat eivät ole edes painokelpoisia. Kovin otettu kuvastaan linnanrouvaa kaulailemassa ei taida ollaesimerkiksi rallin maailmanmestari Mika Häkkinen, jonka kasvoilta päivetyksen lisäksi paistaa muutama liikaa otettu lasillinen.