– Niin. Tai ei ne kauhean innokkaita ole hyppimään. Enemmän ne on kiinnostuneita toisistaan ja pyrkivät toistensa lähelle nahistelemaan ennemmin kuin hyppimään esteitä, paljastaa Jemina Waljus karvaan totuuden.

Siltäpä se näyttää. Tytöt saavat kiskoa kanejaan sievästi erilleen toisistaan, mutta jonkin ajan kuluttua kanit huomaavat missä mennään: ”Ai niin, esteharkat. Ookei...”

Vetelin Tunkkarin kylällä kanien estehyppely kuulostaa oudolta lajilta, mutta koko maailman mittakaavassa harrastus ei ole outo. Suomeen laji on rantautunut Ruotsista, jossa estekaneja on koulutettu jo 1970-luvulla.

Estekaneilla on myös omat nettisivut, joissa kerrotaan kuumimmat vinkit ja tuoreimmat juorut kanien esterintamalta.

– Suomessakin pidetään kilpailuja, mutta ne on etelä-Suomessa tai isommilla paikkakunnilla. Kisoissa jotkut kanit hyppivät yli metrin, tietää Anni Sillanpää.

Vetelin kanit eivät ole niin kilpailuhenkisiä. Niille riittävät puolen metrin esteet – itse asiassa niissäkin on tekemistä. Siihen on kuitenkin päästy ahkeralla harjoittelulla.

– Aina pari senttiä kerrallaan pitää nostaa rimaa, ettei ne huomaa, vinkkaa Anni aloittelijoita.

Jeminan ja Annin esterata on hauska viritys. Siinä esteet eivät ole tehdastekoisia metallihökötyksiä, vaan somasti puunoksista ja kepeistä kasattuja ite-esteitä.

Ulkopuolisen mielestä kanit näyttävät suorastaan nauttivan näiden esteiden yli loikkimisesta.

– Kyllä, kun ne on sillä päällä. Aina niitä ei huvita, tytöt muistuttavat.

Annin ja Jeminan harrastus sai alkunsa, kun Jeminakin sai taannoin kanin. Annin Nekku (5v.) sai siis ulkoiluseuraa Lolasta (uros myös). Kun metsäpolku alkoi tuntua yksitoikkoiselta, tytöt huomasivat lehtijutun kanien estehypystä ja alkoivat kehitellä omaa esterataa.

– Ajateltiin, että jos nämäkin osaisivat vähän...

Nekku ja Lola oppivat kuin oppivatkin – sinnikkään koulutuksen jälkeen.

– Kaikki kanithan ei tästä tykkää ollenkaan. Vain jotkut kanit ymmärtää tämän idean ja Nekku ja Lola on nyt omaksuneet sen.

Lola on lempeä ja arka kani, joka viihtyy sylissä. Nekkukin on ”reilu ja huumorintajuinen”, paitsi silloin kun se suuttuu.

– Silloin se alkaa hyppimään ja räyhäämään!

Räyhäävä kani! Aurinkoisena kevätpäivänä Tunkkarin metsänlaidalla Nekun hyppelyä seuratessa mielikuva tuntuu oudolta, mutta on epäilemättä totta.

Anni ja Jemina pitävät estehyppelyä hupihommana. He eivät tähtää kisoihin, paitsi jos...

– Jos tänne lähelle tulisi kisat, sitten tietysti mentäisiin!

Kerro omia kokemuksiasi lemmikeistä>>