Hannu Lehto (KP)Kilpailu niin sanottujen citymaastureiden luokassa kovenee ensi vuonna, kun moni merkki tuo markkinoille uuden mallin. Tammikuussa virallisesti esiteltävä täysin uusi Honda CR-V on hallinnut luokkaa Suomessa pitkään, ja uudelta mallilta odotetaan markkinajohtajuutta edelleen. Pahin kilpailija Toyota RAV4 nousi tänä vuonna myyntitilastoissa CR´-V:n ohi, mutta ensi vuosi voi taas muuttaa asetelmaa.
Kappalemääräisesti Hondalla on asetettu CR-V:lle ensi vuodelle 2000 auton myyntitavoite. Tänä vuonna myydään noin 1500 autoa.
Uusi CR-V on niin ulkomuodoiltaan kuin ”käytöstavoiltaankin” henkilöautomaisempi kuin edeltäjänsä. Vuoden 2007 CR-V on selvästi edeltäjäänsä pyöreämpi muodoiltaan. Sivusta katsottuna ikkunalinja laskee voimakkaasti, vaikka tavaratila säilyy yhtä korkeana takaoveen saakka. Takana lamput ovat pystysuunnassa takaluukun ulkopuolella. Nyt tavaratilan kansi avautuu ylös eikä sivulle kuten aiemmissa CR-V:ssä. Varapyörä on nyt sisällä eikä takaluukun ulkopuolella. Auton suuruuden huomasi käytännössä, kun rapasi tuulilasia jäästä: reilu 180-senttinenkin tarvitsi varrellisen ravan, jotta tuulilasin keskikohtaankin ylettyi.
CR-V:n painopistettä on laskettu selvästi ja muun muassa sillä ajovakautta on saatu parannettua. Ajossa CR-V ei tuntunut käytännössä maastoautolta muutoin kuin korkean ohjaamon myötä. CR-V:n moottorivaihtoehtoja on kaksi: 2,0-litrainen 110 kilowattia kehittävä bensiinimoottori sekä 2,2-litrainen 103 kilowatin diesel. Bensakoneen saa automaattivaihteistolla, mutta dieselin automaattia tehdas vielä kehittää. Hondan dieselmoottori on saanut kehuja asiantuntija-arvioissa hyvän suorituskyvyn sekä alhaisen kulutuksen ansiosta. Dieselin suurin sallittu perävaunupaino on noussut 2000 kiloon.
Koeajossa oli 6-vaihteinen, käsivalintainen bensiinimoottori. Vääntöä riitti varsin mukavasti alhaisilla kierroksillakin, sillä esimerkiksi kahdensankympin alueella pystyi hyvin ajamaan kuutosella ja jopa kuudenkympin alueella vitosella. Koeajopäivinä sattui tosi liukkaita kelejä. Neliveto yhdessä ajonvakautusjärjestelmän kanssa toimi niin, että auton otetta oli todella vaikea irrottaa tienpinnasta vaikka sitä yrittikin. Ajonvakautusjärjestelmä tunnistaa myös perävaunun käyttäytymisen, joten ajoneuvoyhdistelmänkään ei pitäisi päästä varkain heittelehtimään.
Hyvällä kelillä CR-V vetää vain etupyörillä, mutta kun ote heikkenee, voimaa jakautuu myös taakse. Voimanjaon muutosta ei ajossa huomaa mitenkään.
Koeajossa noin 120 kilometrillä ajotietokone ilmoitti keskikulutukseksi runsaat yhdeksän litraa sadalla. Ajosta runsaat puolet oli maantieajoa, mutta useat kylmäkäynnistykset nostivat varmasti kulutuslukemaa. Tehdas ilmoittaa kulutuksen vähentyneen jopa litralla sadalla kilometrillä aikaisempaan malliin verrattuna.
Vaihdekeppi on keskikonsolin alareunassa, joten esimerkiksi käsilaukulle jää tilaa. Sisustuksessa yleisesti uusi CR-V on selvästi edeltäjäänsä modernimpi. Esimerkiksi kulutusta ja moottorinlämpöä kuvaavat mittarit ovat samantyylisiä uuden Civicin mittariston kanssa. Elegance-mallista lähtien ratista voi ohjata niin cd/radion kuin vakionopeudensäätimen toimintaa. Kaikissa malleissa on vakiona MP3-yhteensopiva radio/cd-soitin.
Tavaratilan erikoisuus on eräänlainen välihylly. Normaalin lastauksen ohella välihyllylle voi asettaa korkeintaan kymmenen kilon tavarat. Harvassa autossa takapenkit saa kaadettua niin nopeasti kuin tässä mallissa. Takaistuimia voi siirtää myös eteen/taakse-suunnassa jos takapenkillä matkustaa pieni ihminen, eikä hän tarvitse jalkatilaa.
Varustetasoja on kolme: comfort, elegance sekä executive. Kaikissa malleissa on muun muassa etuturvatyynyjen ohella sivuturvatyynyt ja sivuturvaverhot.
CR-V:n executive advanced -malli sisältää muun muassa kaarrevalot, aktiivisen törmäyksen varoitusjärjestelmän sekä mukautuvan vakionopeussäätimen.
Uusi CR-V yhdessä ensi vuonna muiden myyntiin tulevien uutuuksien myötä kasvattaa edelleen citymaastureiden osuutta myyntilastoissa. CR-V osoitti tällä mallilla, että kulutuslukemat eivät juuri eroa enää tavallisesta henkilöautosta.