Riitta-Maija Sykkö (KP)
Vastasyntyneet vauvat ja pienet lapset tuntevat kipua siinä missä aikuisetkin. Vielä kymmenen vuotta sitten uskottiin, että pienet lapset eivät tunne kipua tai kokevat kivun lievempänä kuin aikuiset. Tuolloin myös arveltiin, että lapset eivät muistaisi kokemaansa kipua.Tietämättömyys lasten kivuista onkin aiheuttanut paljon kärsimystä lapsille. Aikoinaan vastasyntyneille on tehty jopa leikkauksia ja muita toimenpiteitä ilman kivunhoitoa tai puudutuksia. Suomalaiset tutkimusryhmät ovat kuitenkin olleet aktiivisia etenkin toimenpiteisiin liittyvän kivun tutkimisessa. Nykyisin vastasyntyneiden ja pikkulasten kipua osataan lieventää monin tavoin.
– Vastasyntyneiden kokema kova kipu jättää sekä mieleen että kipujärjestelmään pitkäaikaisia jälkiä, toteaa dosentti, anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Hannu Kokki Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.
Hän pitääkin käsittämättömänä, että vastasyntyneiden ensimmäisiä kokemuksia maailmasta on K-vitamiinipistos lihakseen. Hänen mukaansa sama hoitotulos saavutettaisiin antamalla vitamiinia kolmen päivän aikana suun kautta.
– Samoin monissa maissa tehtävät poikien ympärileikkaukset ilman anestesiaa ja riittävää kivunhoitoa ovat eettisesti arveluttavia, Hannu Kokki toteaa.
– Hoitamaton kipu herkistää kipujärjestelmän ja haittaa lasten psyykkistä kehitystä, joten riittävästä kipulääkityksestä on tärkeää huolehtia.
Kipuhoito tarpeen
hoidon yhteydessä
Suomalaisista lapsista joka kymmenennelle tehdään kipua aiheuttava hoitotoimi vuosittain.
Hannu Kokin mukaan neljä viidestä lapsesta tarvitsee kipulääkitystä toimen jälkeen. Esimerkiksi hammashoidon, korvan putkituksen ja rokotuksen jälkeen lapsille riittää usein ensimmäiseksi yöksi annettu lääkitys.
Murtumat, tyrä- ja kitarisaleikkaukset vaativat kahden kolmen päivän säännöllisen kipulääkityksen. Kun lapselta leikataan nielurisat tai hänelle tehdään ortopedinen leikkaus, hän tarvitsee kipulääkitystä kahdesta kolmeen viikkoa.
Kokki arveleekin, että vanha opetus nielurisaleikkauksen aiheuttamasta parin kilon painonpudotuksesta saattoi aiheutua siitä, että kipeällä kurkulla ei voinut syödä eikä juoda.
Lapsenkin pää
voi olla kipeä
Lapset kärsivät myös pitkäkestoisesta kivusta. Suomalaiset tutkimustyhmät ovat tutkineet muun muassa lasten päänsärkyä. Jo leikki-ikäisillä on toistuvaa päänsärkyä ja migreeniä. Ekaluokkalaisista migreeniä on jo yhdellä kahdestakymmenestä lapsesta ja joka toisella on ollut päänsärkyä.
– Lapsilla on myös erilaisia hermokipuja. Pitkäkestoisten kipujen hoito vaatii yleensä erikoislääkärin konsultaatiota. Nilkkansa nyrjäyttänyt, pitkittyvästä, kummallisesta kivusta kärsivä lapsi tulee ohjata lasten kipujen hoitoon perehtyneelle lääkärille, toteaa Hannu Kokki.
Lapsen kuumeen hoidosta Kokki toteaa, että kuumetta voidaan alentaa lääkkeellä, jos kuume aiheuttaa lapselle hankalan olon.
– Jos nesteen nauttiminen, vaatetuksen keventäminen ja viileä huone ei helpota lapsen oloa, voidaan käyttää lämpöä alennettavaa lääkitystä. Jos lapsi on muutoin terve ja hän syö ja juo tarpeeksi, jaksaa leikkiä ja hänen tajuntansa on normaali, hänelle ei nykykäsityksen mukaan tarvitse välttämättä antaa lääkettä, vaikka kuume olisi yli 38,5 astetta.
– Kuumekouristuksista kärsivillä lapsilla yli 38.5 °C nousevaa lämpöä lasketaan usein lääkkeillä, vaikka tällä lienee vain vähäinen merkitys kouristusten ilmenemiseen.
Parasetamoli ja propionihapporyhmän tulehduskipulääkkeet, ibuprofeeni, ketoprofeeni ja naprokseeni ovat yleisimmin käytettyjä kipu- ja kuumelääkkeitä lapsilla
Sen sijaan asetosalisyylihappon käyttö lasten kipu- ja kuumelääkkeenä ei ole nykykäsityksen mukaan turvallista, koska siihen liittyy akuuttien tulehdussairauksien yhteydessä harvinaisena haittana maksaa ja aivoja vaurioittavan Reyen oireyhtymän riski. Se on vahingollista etenkin lapsille ja teini-ikäisille.
– Lasten kivun hoidossa yhtä tärkeää kuin oikean valmisteen valinta on sopivan annosmuodon käyttö. Lapset eivät pidä peräpuikoista, ja lääkkeen imeytyminen peräsuolesta on myös epäluotettavaa. Samoin lapset sietävät mieluummin kovaakin kipua kuin ottavat kipulääkkeen lihaspistoksena, toteaa Hannu Kokki.