Hernekeitto valmistuu helposti kotikonstein näin.
4 dl kuivattuja herneitä
n. 2 l vettä
500 g savustettua porsaanpotkaa
suolaaLiota herneitä litrassa vettä yön yli. Pane liotusvedessään kiehumaan. Lisää vettä ja pane savupotka joukkoon (poista potkasta kamara, ellet halua tuntuvaa savun makua soppaan). Anna kypsyä miedolla lämmöllä n. kaksi tuntia.
Nosta liha kattilasta ja irrota luusta. Poista lihasta rasva ja jänteet (myös kamara, ellet poistanut sitä jo alkuvaiheessa). Leikkele liha paloiksi ja pane uudelleen keiton joukkoon. Tarkista sakeus ja maku. Mausta suolalla, ellei lihasta irronnut tarpeeksi makua.
Maun mukaan hernekeittoon voi lisätä esimerkiksi sipulia tai porkkanaa. Mausteina kannattaa myös kokeilla meiramia, paprikaa, sinappia, valkosipulia ja niin edelleen. Hernekeitto on ruoka, johon voi lisätä omia mausteita maun mukaan. Hernekeitto kuuluu moneen ruokapöytään jostain syystä torstaisin.