Toistaiseksi diagnosoimaton häiriö terveellisen ruuan pakkomielle eli ortoreksia on ollut esillä lähinnä amerikkalaisissa terveysalan julkaisuissa sekä internetin keskustelupalstoilla. Ortorektikko rajoittaa syömistään ja painottuu vain äärimmäisen terveellisiksi uskomiinsa ruokiin. Käsitteen on tuonut esiin yhdysvaltalainen lääkäri Steven Bratman. Hän itse kärsi vastaavista oireista ja on kirjoittanut aiheesta myös kirjan Kirjassaan hän kertoo, kuinka hän lukuisten eri teorioiden hämmentämänä päätyi lopulta syömään vain juuri maasta poimittuja vihanneksia.

Ravitsemusterapeutti Merja Larjosto luennoi aiheesta ja totesi, että erityisruokavalion noudattaminen ei suinkaan aina ole ortoreksiaa, mutta häiriöstä voidaan puhua, kun ruokavalion noudattamisesta tulee koko elämän sisältö ja siitä poikkeaminen johtaa syyllisyyteen ja itsehalveksuntaan.

– Terveellisesti syömisen hyve nousee tärkeämmäksi kuin syömisen nautinto, selvittää Larjosto.

Ortoreksia jää
huomaamatta
Ortoreksiaa saattaa olla vaikea huomata, sillä vastaavaa kurinalaista käyttäytymistä pidetään usein hyvänä ja myönteisenä asiana. Terveydelliseksi riskiksi muodostuu yksipuolisen ruokavalion aiheuttama energian ja ravintoaineiden puutos. Myös riski sairastua masennukseen tai varsinaiseen syömishäiriöön voi kasvaa.

– Ravitsemusterapeutti törmää ortorektisiä piirteitä omaaviin potilaisiin varsin usein. Huolestuttavaa on, kun potilas käyttää kaikki rahansa luomuvihannesten ostamiseen tai vegaaniruokavaliota noudattava äiti ei ota huomioon lapsen ruokavalion erityisvaatimuksia oman vakaumuksensa takia, Larjosto pohtii.

Ahmijalihava ei
hallitse syömistään
Kuopion yliopiston tutkija Leila Karhunen luennoi lihavan ahmimishäiriöstä saaduista tutkimustuloksista.

Keskeistä on se, että syömishäiriöinen ei hallitse syömistään. Lihavuuden ja ahmijalihavuuden terveydelliset seuraamukset ovat samat, mutta ahmijalihavan mahalaukku ja kerralla syöty ruokamäärä ovat suurempia. Ahmimishäiriöstä kärsivät yrittävät lisäksi laihduttaa usein ja ahdistuvat liiasta syömisestään.

– Ahmijalihavat näyttävät reagoivan stressitilanteisiin vertailuryhmää voimakkaammin. Myös ruokaan liittyvät ärsykkeet saavat aikaan tavallista voimakkaamman reaktion, selvittää Karhunen.

Sairauden psykopatologiset piirteet ovat jossakin lihavuuden ja bulimian välillä. Lihavan ahmimishäiriöstä kärsii väestöstä arviolta noin 2– 5 prosenttia.

Hoidossa tärkeää
potilaan sitoutuminen
Psykologi Pia Charpentier Elämän Nälkään ry:n Syömishäiriökeskuksesta kävi läpi anoreksian hoitokäytäntöjä.

– Anoreksian hoito on aina pitkä prosessi. Siinä tarvitaan sekä psykologin tai psykiatrin että ravitsemusterapeutin ohjausta. Lievemmin oireilevia auttaa usein pelkkä tieto siitä, mitä syömättömyys aiheuttaa keholle ja terveydelle.

Hoidossa annetaan potilaalle tietoa kehon toiminnasta, ruuansulatuksesta ja anoreksian aikaansaamista muutoksista.

Charpentierin mukaan vakavat häiriöt vaativat aina sekä konkreettisten että psyykkisten oireiden hoitoa.

Anorektikon elämän normalisointi aloitetaan laajentamalla ruokavaliota ja lisäämällä painoa. Sitä mukaa kun ruokavalio monipuolistuu hoidossa keskitytään yhä enemmän pakkomielteiden hallintaan ja vääristyneen ajattelun korjaamiseen.

– Anorektikko näkee itsensä pulskana, vaikka luut törröttävät kuihtuneessa kehossa. Potilas ajattelee, että ruoka pitää ansaita jotenkin vaikkapa rankalla siivoamisella. Herkuttelu on ahneutta, väsymystä ja laiskottelua, selvittää Charpentier.

Vähäinen syöty ruoka kulutetaan puolestaan pakonomaisella liikunnalla ja urheilulla. Sitä voidaan jatkaa päivittäin jopa tuntikausia. Sairas ei pistä mitään painoa sille, että pelkästään ihmisen perusaineenvaihdunta kuluttaa yli tuhat kilokaloria.

Hoidon onnistumisessa keskeistä on tärkeää saada potilas sitoutumaan. Hoidossa menestytään yleensä sitä paremmin mitä enemmän potilas saa itse suunnitella normaalin ruokavalion ja terveellisen tavan harrastaa liikuntaa.